|
|
Sairaalasielunhoidon periaatteet
1. SAIRAALASIELUNHOIDON ASEMA
Suomen evankelis-luterishylaisen kirkon ylläpitämä sairaalasielunhoito ankkuroituu kirkon perustehtävään sekä kirkon ja terveydenhuollon yhteisiin päätöksiin ja suosituksiin*. Sairaalasielunshyhoitaja toimii seurakuntien palkkaamana terveydenhuollossa. 2. SAIRAALASIELUNHOITAJAN TEHTÄVÄ Sairaalasielunhoitaja on evankelis-luterilaisen kirkon työntekijä, pappi tai lehtori, jonka tehtävänä on palshyvella potilaita, heidän omaisiaan ja terveydenhuollon henkilökuntaa. Hän on sairauden herättämien elämänarvoja ja elämänkatsomusta koskevien kysymysten asiantuntija. Sairaalasielunhoitaja toimii työssään kokonaisvaltaisen hoidon hyväksi. Hän on koko hoitoyhteisöä varten ja toimii yhteyshenkilönä seurakunshynan ja tershyveydenshyhuollon välillä. shyOsa sairaalasielunhoitajan tehtävistä liittyy avohoitoon sekä seurakuntien ja terveydenhuollon työntekijöille annettuun työnohjaukseen ja koulutukseen. Sairaalasielunhoitaja osallistuu myös hoidon eettisten kysymysten pohdintaan. 3. AMMATTITAITO Sairaalasielunhoitajana toimiminen edellyttää todettua soveltuvuutta tehtävään ja kirkon hyväksymää erikoistushymiskoulutusta. Jatkuvan koulutuksen ja työnohjauksen avulla sielunhoitaja kehittää kykyään ymmärtää ihmisen sairautta ja kriisejä sekä lisää itsetuntemustaan ja vuorovaikutustaitojaan. 4. SALASSAPITOVELVOLLISUUS Kirkkoa ja terveydenhuoltoa koskevassa lainsäädännössä on säädetty yksishytyiskohtaisesti salassapitovelvollisuudesta, jota sairaalasielunhoitaja noudattaa. 5. SUHDE POTILAASEEN Sairaalasielunhoidon ydin on työntekijän ja potilaan luottamuksellishynen sielunhoitosuhde, jossa potilas voi käsitellä kaikkia elämäänsä ja sairauteensa liittyviä asioita sekä saada sielunhoidolshylista tukea ja lohdutusta. Sielunhoitajan ja potilaan kontakti syntyy tavallisimmin potilaan tai omaisten aloitteesta. Myös lääkärin tai hoitajan kanssa käydyt keskustelut voivat olla yhteydenoton taustalla. Potilaan itsemääräämisoikeutta kunnioittaen sielunhoitaja varmistaa, että kyseessä on potilaan oma tahto, ja sopii hänen kanssaan yhteistyön tavoitteista ja periaatteista. Sielunhoitaja kunnioittaa potilaan ihmisarvoa, vakaumusta ja koskemattomuutta riippumatta tämän taustasta ja elämänkatsomuksesta. Sielunhoitaja on tarvittaessa yhteydessä muihin kirkkoihin tai uskonnollisiin ryhmiin ja hankkii potilaalle tämän toivomaa sielunhoidollista apua. 6. HOITOYHTEISÖ Ihmisen hoitaminen on terveydenhuollossa monien ammattiryhmien yhteistyöshytä. Sairaalasielunhoitaja voi potilaan suostumuksella toimia oman alansa asiantuntijana potilasta koskevissa asioissa. Työssään sielunhoitaja on vastuussa hoitoyhteisön ja seurakunnan johdolle. * Sairaalaliiton yleiskirje no 8/1965 Suositus sielunhoidosta sairaaloissa, terveyskeskuksissa ja sosiaalitoimessa Kirkkohallitus: Ohjeita ja tiedotuksia 13/1983 ja Lääkintöhallitus Dno 2013/101/83 Kehittyvän avohoidon haaste seurakunnan sielunhoitotehtävälle Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous, kirjelmä no 6, 12.9.1989 Hyväksytty Kirkkohallituksen täysistunnossa 16.9.2003 |
||||||||||||||||
|
|