Vainajan muistaminen jumalanpalveluksissa
Seurakunta muistaa poisnukkuneita jäseniään sunnuntain jumalanpalveluksissa Kustaa Aadolfin kirkossa ja Pyhän Ristin kirkossa. Vainajan muistaminen, eli ns. kuolleen kiitos, voidaan tehdä ennen hautaan siunaamista tai sen jälkeen. On tapana, että omaiset osallistuvat jumalanpalvelukseen.
Nykyisen jumalanpalveluskaavan mukaan vainajien muistaminen ja omaisten puolesta rukoileminen sisältyvät yhteiseen esirukoukseen, jolloin omaiset eivät tavallisesti nouse seisomaan niitä luettaessa.
Pyhäinpäivän iltakirkoissa muistetaan poisnukkuneita seurakuntalaisia lukemalla heidän nimensä ja sytyttämällä kynttilöitä heidän muistolleen. Kustaa Aadolfin kirkossa luetaan vanhalle hautausmaalle haudattujen nimet ja Kangaslammin kappelissa sen hautausmaalle haudattujen nimet.
Surevia kutsutaan myös muihin seurakunnan yhteisiin jumalanpalveluksiin, joissa ylösnoussut Jeesus Kristus palvelee meitä sanallaan ja ehtoollisen sakramentilla.
Perunkirjoitus ja kuolinpesä
Perunkirjoitus on toimitettava kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta. Perunkirjoituksen toimittamisvelvollisuus kuuluu ensisijaisesti sille kuolinpesän osakkaalle, jonka hallussa vainajan omaisuus on, yleensä leskelle.
Perunkirjoitukseen on kutsuttava vainajan puoliso, perilliset ja yleistestamentin saaja tai saajat. Varmin tapa on lähettää kutsu kirjallisena, saantitodistuksella varustettuna.
Perunkirjoitukseen tarvittavien todistusten ja selvitysten hankkiminen vaatii aikaa, joten toimiin kannattaa ryhtyä ajoissa. Perunkirjoitusta varten tarvitaan mm. virkatodistukset kaikista niistä kotipaikoista, joissa vainaja on ollut kirjoilla täytettyään 15 vuotta. Todistuksista tulee ilmetä myös perilliset. Sukuselvitys vainajasta tarvitaan 15 ikävuodesta lähtien kuolemaan asti.
Kuolinpesän hoitaja suorittaa käytettävissä olevista varoista hautajaisiin kuuluvat menot. Nämä maksut ovat ensisijaisia ja menevät muiden maksujen edelle.
Hautamuistomerkki ja haudanhoito
Haudalle on tapana hankkia muistomerkki. Se voi olla hautakivi, risti tai veistos. Seurakunta ei edellytä muistomerkin hankintaa eikä sen hankkimisella ole kiire. Ennen hankintaa tulee selvittää, minkä kokoinen ja tyylinen muistomerkki voi olla. Hautamuistomerkin hankkimisessa ja paikalleen asentamisessa opastavat hautaustoimistot sekä seurakuntapuutarhuri.
Omaiset ovat vastuussa haudan hoidosta. He voivat huolehtia siitä itse tai antaa sen seurakunnan tehtäväksi. Haudanhoitosopimus tehdään yhdeksi tai viideksi vuodeksi korvausta vastaan. Haudanhoitosopimuksesta saa tarkempia tietoja kirkkoherranvirastosta p. 044 7335 201 ja seurakuntapuutarhurilta p. 0440 427370.