|
|
Seurakunnille uusia kotisivuja
Viisi pohjoissavolaista seurakuntaa on ryhtynyt kehittämään verkkoviestintäänsä yhteistoimin.
19.6.2008 avattiin uudet kotisivut Iisalmen, Keiteleen, Pielaveden, Sonkajärven ja Vieremän seurakunnille. Julkaisujärjestelmä on hankittu Kotimaa-yhtiöiden verkkopalveluilta. Sivujen ulkoasun on luonut graafikko Laura Partanen Kotimaa-yhtiöistä, paitsi Iisalmen osalta, missä kotisivujen ulkoasu on määritelty uudessa graafisessa ohjeistossa. Ohjeiston on tehnyt Kuopion Muotoiluakatemiasta valmistunut Sami Rytkönen. Sivustojen uusimiseen on mennyt lähes vuosi alkaen palveluntarjoajien kilpailuttamisesta viime kesänä. Huhtikuussa aloitettiin uuden kotisivutyökalun käyttäjäkoulutukset. Kirkkoherra Arno Toivanen Iisalmesta on erittäin innostunut uudesta työkalusta. - Sivujen luominen ja ylläpitäminen on tehty käyttäjälle todella helpoksi. Itsekin kirjoittelen tekstejä kotona aamutuimaan. Sonkajärven seurakunnan nuorisotyönohjaaja Hannu Keränen korostaa, että seurakunnan sivuilla on tärkeää kuvitus ja ajankohtaisuus. - Haluamme rakentaa sivustoa ihmisläheiseksi myös kuvien avulla, Keränen toteaa. Ylä-Savon seurakuntien viestintähanketta vetävä Helena Kantanen huomauttaa, että tämä on vasta alkua. - Nyt, kun olemme saaneet työkalut kuntoon, voimme miettiä, mitä työtä verkossa voi tehdä. Kirkko aikoo opettaa 30 % hengellisen työn tekijöistä verkkotyöskentelyyn vuoteen 2012 mennessä. Sivuihin voi tutustua täällä: www.iisalmenseurakunta.fi www.keiteleenseurakunta.fi www.pielavedenseurakunta.fi www.sonkajarvenseurakunta.fi www.vieremanseurakunta.fi Lisätietoja kotisivu-uudistusta valmistelleen tiimin jäseniltä:
|
||||||||||||||||
|
|