|
|
Bona Fide -kuoron Piirtäisitkö selkään-äänitteen julkistaminen 26.9.2008 klo 18 seurakuntatalollaIisalmelainen Bona Fide -kuoro julkaisee toisen äänitteensä. Sävellykset ja sovitukset on tehnyt kuoron johtaja Kari Haikarainen, sanoitukset toimittaja Satu Kreivi-Palosaari. Ne kantaesitettiin saman nimisen musiikkidraaman yhteydessä syksyllä 2002. Lisäksi levyllä on Iisalmen seurakunnan 350-vuotisjuhlaan liittyen sävelletty laulu Seurakunta elää!
Piirtäisitkö selkään on tuttua letkeää ja elämänmakuista Bona Fideä. Teksteissä ei kierretä elämän rosoisuutta. Musiikki on vuoroin svengaavaa, paikoitellen hyvinkin herkkää. Sovituksia on kiitelty kekseliäiksi.
rdquoEhkä silti vielä uskallan, tyhjät käteni riittäähelliprdquo lauletaan elämän monien vaatimuksien edessä kappaleessa Uskoni ei jaksa. Musiikilla halutaan pysähdyttää ihmiset oman elämänsä äärelle, katselemaan tuttuja asioita uudella tavalla. Äänitteellä eivät ole mukana teoksen puheosuudet, mutta osia niistä on mukana julkistamistilaisuudessa. Tulevissa konserteissa ne ovat mukana kokonaisuudessaan. Kirjeen muotoon kirjoitetuissa monologeissa kohdataan kuolema, rakkaus, kateus, yksinäisyys, yhteistyön voima ja voimattomuus. |
||||||||||||||||
|
|