Lapsen suru kaipaa aikuista

LAPSEN SURU

kirjoittanut Kati Ahomaa


Aikuiselta lapsen surun ymmärtäminen edellyttää herkkyyttä kuulla ja halua olla tukena. Liian usein lapsi jää surunsa kanssa yksin. Erityisesti läheisen ihmisen kuoleman tapahtuessa lapset tarvitsevat erityistä tukea ja huomiota. Voi käydä niin, että lapsen vanhemmat käpertyvät niin omaan suruunsa ja järkytykseensä, että heiltä jää lapsen suru huomaamatta. Toisaalta lapsi voi myös yrittää piilottaa oman surunsa ollakseen aiheuttamatta surua vanhemmilleen. Aikuisen tehtävä on antaa lapsen surulle tilaa samalla kun huolehditaan surun keskellä lapsen jokapäiväisistä tarpeista. Lapselle ominainen tapa käsitellä surua on ”surahtaa”: surun tunne tulee arvaamattomina hetkinä, se voi tulla voimakkaanakin, mutta mennä taas pian menojaan – tullakseen taas jossain tilanteessa uudestaan.

Menetys järkyttää turvallisuutta

Eniten lapseen vaikuttaa luonnollisesti oman vanhemman kuolema. Vanhemmassa ei ainoastaan menetetä ihmistä, joka rakasti ja huolehti, vaan kuoleman seurauksena myös jokapäiväisessä elämässä tapahtuu suuria muutoksia. Isovanhemman kuolemaa lapsen on ehkä helpompi ymmärtää, koska lasten käsityksen mukaan kuolema on pitkän elämän päätös. Isovanhempien kuollessa lapset eivät myöskään yleensä menetä elämänsä kiinnekohtaa. Sisaruksen kuolema vaikuttaa suuresti kodin ilmapiiriin. Sisarukset menettävät leikkitoverin ja kilpailijan ohella joksikin aikaa myös vanhempien huomion ja huolenpidon. Vanhemmista voi myös tulla ylisuojelevia, koska he voivat pelätä menettävänsä toisetkin lapsensa. Lapsen ystävän kuolema on lapselle suuri menetys. Ystävän kuolema voi hämmentää aikuisen, koska aikuinen ei ehkä osaa suhtautua lapsen kuolemaan, ja lapsi voi jäädä siksi surunsa kanssa yksin. Lapsilla on kuitenkin tarve puhua ikätoverin kuolemasta. Ystävän kuolemaa on hyvä käsitellä kotona, omien vanhempien kanssa.

Järkyttävä kokemus vaikuttaa lapseen samalla tavoin kuin aikuiseen, mutta lapsi ilmentää tapahtumaa omalla tavallaan ja ikätasollaan. Aikuisten tavoin lapsetkaan eivät reagoi vain yhdellä tavalla, vaan heidän suhtautumisessaan saattaa olla suuria eroja. Jotkut lapset itkevät paljon ja saattavat olla jonkin aikaa aivan lohduttomia. Mutta myös vetäytyminen, eristäytyminen ja sulkeutuneisuus voivat olla merkkejä surusta. Surevien lasten tavallisia reaktiotapoja ovat myös raivo ja uhkailu. Viha voi kohdistua kuolleeseen, joka ikään kuin kuolemallaan petti lapsen. Läheisen kuoleman jälkeen lapset voivat kärsiä syyllisyydestä, itsesyytöksen ja häpeän tunteista. Suru voi aiheuttaa myös ruumiillisia vaivoja, kuten päänsärkyä, vatsa- ja lihaskipuja. Kaikenikäisten lasten käytös voi taantua. Toisaalta kaikki voi myös jatkua entisellään, sillä maailman muuttuessa sekasortoiseksi ja turvattomaksi lapset etsivät turvaa tavallisista ja tutuista asioista.

Lapsen tavallisin reaktio kuoleman jälkeen on ahdistus. Läheisen ihmisen kuollessa elämän turvallisuus järkkyy. Eniten pelottaa ajatus, että vanhemmille tai elossa olevalle vanhemmalle tapahtuu jotain. Lapsi voi pelätä myös omaa kuolemaansa. Jos lapselle on kerrottu vainajan vain nukkuvan, hän voi alkaa pelätä nukahtamista ja pitää silmällä myös nukkuvia vanhempia.

Miten auttaa surevaa lasta
 

Pitkän ajateltiin, että lasta pitää suojella surulta. Suojeleminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapselle valehdellaan tai lapsen ei anneta käsitellä kuolemaan liittyviä tunteita. Asioiden salaileminen ja kuolemaan liittyvien olosuhteiden ja syiden kertomatta jättäminen synnyttää helposti lapsessa vain hämmentäviä kuvitelmia.

Liian usein lapsi suljetaan aikuisten maailman ulkopuolelle, eikä häntä oteta mukaan esim. hautajaisiin. Hautajaisilla on kuitenkin tärkeä tehtävä ja merkitys surun käsittelyssä, sillä ne tekevät epätodellisesta todellisen, ehkäisevät harhakuvitelmia, auttavat suremista ja antavat mahdollisuuden ilmaista surua symbolisesti.

Menetyksen ja surun kohtaaminen ja kuolema herättävät usein lapsissa monenlaisia kysymyksiä. On tärkeää, että aikuinen pysähtyy hetkeksi miettimään asiaa yhdessä lapsen kanssa. Usein parhaat keskusteluhetket syntyvät yllättäen arkisen puuhailun keskellä. Aikuiselta vaaditaan herkkyyttä ja avoimuutta olla kuulolla ja pysähtyä lapselle rinnalle silloin, kun hän on valmis avautumaan. Siihenkin on suostuttava, että kaikkiin kysymyksiin ei ole vastauksia. Lapsen kanssa voidaan myös lukea kuolemaa ja surua käsitteleviä kirjoja.

Sureva lapsi tarvitsee paljon läheisyyttä ja läsnäoloa: silitystä ja syliin ottoa. Näin lapsi saa konkreettista kokemusta siitä, että hän on turvassa ja hänestä pidetään huolta. Lapsen surua voi tukea myös kysymällä “miten jaksat”. Aina lapsi ei välttämättä osaa kovin tarkkaan kuvailla tuntemuksiaan. Silti aikuisen kiinnostus viestii lapselle, että hänestä halutaan pitää huolta.

Itku on surun ilmaus, joka puhdistaa ja eheyttää. Siksi on tärkeää että itkua ei tarvitsisi tukahduttaa. Kaikki lapset eivät osaa kuitenkaan itkemällä tai puhumalla purkaa suruaan. Onkin tärkeää, että lasta rohkaistaan ilmaisemaan itseään erilaisin tavoin.

Alle kouluikäiselle lapselle leikki on luonteva tapa käsitellä monia asioita. Kuolemaan liittyvät leikit ovat lapselle tärkeä tapa käsitellä kokemuksiaan. Lapsille voi antaa myös mahdollisuuden maalata ja piirtää omista surukokemuksista. Jollekin lapselle musiikki voi olla hyvä keino käsitellä surua. Toiselle liikunta antaa mahdollisuuden purkaa sisäisiä paineita. Myös muisteleminen auttaa lievittämään surua ja kaipausta.

Herkkyyttä lapsen suruprosessille

On hyvä muistaa, että lapsen suru voi näyttää menevän hyvinkin nopeasti ohi, mutta suruprosessi voi silti olla vielä kesken. Voi käydä niin, että aivan yllättäen pitkän ajan päästä suru nouseekin pintaan. Erityisen tärkeää olisi huomata milloin lapsen suru muuttuu traumaattiseksi. Jos lapsi on jatkuvasti ja pitemmän aikaa joko selvästi normaalia agressiivisempi tai hiljaisempi ja vetäytyvä, tai selvästi masentuneen oloinen, on hyvä miettiä mahdollisia tukitoimia lapsen auttamiseksi. Joillain paikkakunnilla järjestetään erityisiä sururyhmiä lapsille. Tukea lasten selviytymiseen voit pyytää myös kirkon perheasiain neuvottelukeskuksista.

Suru sisältää monenlaisia tunteita. Ennen muuta se on luopumista. Se mistä luovutaan, jää kuitenkin osaksi elämää. Jos sureva pystyy kohtaamaan menetyksensä ja saa siihen tukea, suru on kuin oppimisprosessi. Suru ei ole jotakin, joka menne ohi, vaan jotakin, jonka kanssa oppi elämään. Menetyksestä voi tulla myös rikkaus ja myönteinen voimavara myöhemmin, kun kipu ei enää ole päällimmäisenä.

Lähteet:
Tuija Holm ja Tuija Turunen: Minun suruni Aikuisen opas
Kirkon nettisivut http://www.evl.fi