Iisalmen seurakunta

Iisalmen seurakunta
Ilvolankatu 14b
74100 IISALMI

Puh. (017) 83351
vaihde avoinna
klo 9-15

Faksi (017) 8335 233

Päivän sana 95

2. loppiaisen jälkeinen viikko
Keskiviikko 21.1.2009

Ajan täyttyminen

Kun Johannes oli vangittu, Jeesus palasi Galileaan ja julisti Jumalan evankeliumia. Hän sanoi: "Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!"

Mark 1:14-15



Julkisen toimintansa alussa Jeesus tuo julki ohjelmallisen ajatuksen: "Aika on täyttynyt."

Paavali lainaa Jeesuksen ajatusta todeten: "Kun aika oli täyttynyt, lähetti Jumala Poikansa, ihmisestä syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.

Jumalan valtakunta, jonka esiin murtautumisen aika jumalallisen suunnitelman mukaan oli koittanut, merkitsi Jumalan Pojan toimittamaa syntien sovitusta ja sen perusteella ihmisille avattua mahdollisuutta syntien anteeksiantamukseen. Armon osallisuuteen tullaan kääntymällä Kristuksen puoleen ja uskomalla sovitustyöstä kertova hyvä sanoma, evankeliumi. Tämä siirtää ihmisen pimeydestä valoon, Saatanan vallasta Jumalan valtakunnan kansalaiseksi, Kristuksen seurakunnan eläväksi jäseneksi.

Tätä evankeliumia, tätä kutsua, kirkon ja meidän kristittyjen tulee julistaa myös nykyisenä aikana. Aika on täyttynyt, maailmanhistorian käänne on tullut. Sovinto Jumalan kanssa on tullut mahdolliseksi.


Rukous

Johdata tielle parannuksen, jo täällä armon aikana.
Suo, että Hengen uudistuksen löytäisin, Jeesus, sinussa.
Taluta täältä taivaaseen,
elämään, iloon iäiseen.



Teksti ja kuva AT
Rukous, ruotsalainen v. 1852, virsi 409:4
 
     Tulosta sivu tulosta sivu
Suurenna tekstiä Oletustekstikoko Pienennä tekstiä