|
|
Päivän sana 115
Ensimmäisen paastonajan sunnuntain jälkeinen viikko
Torstai 5.3.2009 Älä saata meitä kiusaukseen III
Kolmas kiusausten ryhmä Lutherin ajattelun mukaan sai nimen predestinaatioahdistus. Tätä on vaikea ymmärtää nykyajan kysymystenasettelusta käsin. Olemme tottuneet ajattelemaan olevamme kaikessa oman onnemme seppiä ja monenlaiset konsultit opettavat meille elämän hallintaa. Näin ajatuksemme on se, että ihmisen täytyy ja hän voi aina muuttaa itse elämänsä kulun. Jos näin ei tapahdu, voi hän vain syyttää itseään: en ole tehnyt sitä, mitä minun olisi pitänyt ja mitä olisin voinut tehdä. Kuitenkaan elämä ei aina mene näin. Kun elämämme ei ole meidän hallittavissamme, voimme katsoa toisia ihmisiä ja sitä, mitä he ovat tehneet tai jättäneet tekemättä meille, tai olosuhteita, jotka ovat olleet meitä vastaan. Uhka ei tule meistä, vaan ulkopuoleltamme. Ja näin syy ahdinkoomme on jossakin muualla kuin meissä. Predestinaatiolla tarkoitetaan ennaltamääräämistä. Kristillisen ajattelun historiassa se liitettiin luonnollisesti Jumalaan, joka nähtiin perimmältään kaiken yläpuolella olevana ja kaikkea ohjaavana voimana. Näin syy ihmisen ahdinkoon ei viime kädessä ollut toinen ihminen eikä ympäröivät olosuhteet, vaan Jumala. Hän oli suvereenisuudessaan päättänyt jättää ihmisen kaiken hyvyyden ja armon ulkopuolelle. Tämä päätös koski sekä tätä elämää että tulevaa aina ikuisuuteen asti. Vaikka ihminen yrittäisi mitä tahansa, vaikka hän pyrkisi muuttamaan asemaansa Jumalan edessä, ei mitään ollut tehtävissä, koska Jumala ei halunnut ottaa häntä vastaan eikä auttaa ja pelastaa häntä. Tällaisten näkymien edessä ihmisen täyttää tyhjyys, pimeys ja kuolema. Hän kokee olevansa hylätty. Häntä ei oteta vastaan. Häntä ei hyväksytä. Häntä varten ei ole olemassa hyvyyttä. Hän ei mahda kohtalolleen mitään. Syvimmästä epätoivosta aukeaa vain yksi tie: Jos en voi vaikuttaa Jumalaan ja hänen suvereeniin päätökseensä mitään, voin kuitenkin toivoa ja rukoilla, että hän tekisi suvereenisuudessaan päätöksen armahtaa minua. Sen hän on luvannut tehdä, ei meidän yrityksemme ja pyrkimyksemme, vaan oman itsensä ja Kristuksen sovitustyössä osoittamansa armonsa tähden. Rukous Herra, armahda minua syntistä. En voi autta itse itseäni, mutta Sinä voi ottaa minut vastaan ja täyttää minut rauhallasi. Teksti ja kuva AT |
||||||||||||||||
|
|