|
|
Torstai 5.3.2009
Leirin neljäs päivä, viimeinen kokonainen päivä. Tämäkin aamu alkoi lipunnostolla talviessa, luonnonkauniissa Metsäpirtin maastossa. Leiripävään liittyy olennaisesti vieraat: aamupäivän kanttori-Martti pitää oppitunteja, päivällä lähetyssihteeri Tuula Airaksinen kertoo lähetystyöstä ja johtava diakoniatyöntekijä Anne Pulkka diakoniatyöstä. Tällä kertaa Annen aiheena taitaa olla enemmän Yhteisvastuu. Talviripari laittaa oman panoksensa tähän tärkeään asiaan keräämällä Yhteisvastuukeräystä lähistöllä olevalla asutusalueella tänä iltana. Niin, konfirmaatiolaulu on sitten valittu, mutta jääköön se vielä salaisuudeksi.
Ryhmä 4:n päiväkirja: Aamulla heräsimme huippuihanan isosemme Erkin herätykseen (Juha Tapio - Ohikiitävää). Herätyksen jälkeen menimme lipunnostoon, joka oli meidän ryhmällä. Kun olimme syöneet aamupalan oli aamuhartauden vuoro. Sitten alkoi oppitunnit. Aluksi oli musiikin tunnit, jossa valitsimme konfirmaatiovirreksemme numeron 513. Tuntien jälkeen oli välipala. Sitten oli leiriolympialaiset lajina suohonlaulanta. Meidän ryhmä melkein voitti. Sitten oli lähetystyön tuntien vuoro ja niiden jälkeenn diakoniatunnit. Kohta lähdemme keräämään rahaa Yhteisvastuukeräykseen Pihlajaharjuun. Sen jälkeen on jtn ulkoilua, iltapala ja iltaohjelmaa. Viimeinen ilta leirillä! |
||||||||||||||||
|
|