|
|
Päivän sana 153
Helatorstai
21.5.2009 Korotettu Herra
Satunnaiset kyselyt rippikoululaisilta tuottavat tulokseksi, että helatorstai on kaikkein tuntemattomimpia kirkkovuoden pyhäpäiviä. Helatorstai sijoittuu neljänkymmenen päivän päähän Jeesuksen kuolleistanousemisesta. Luukaksen mukaan Jeesus oli tässä maailmassa tuon ajan ilmestyen usein opetuslapsilleen ja opettaen heille Jumalan valtakunnan levittämiseen liittyvistä asioista, asioista, joiden piti olla hallinnassa, kun evankeliumin julistustehtävä uskottiin heidän haltuunsa. Jeesuksen piti ensin astua takaisin taivaaseen, josta hän oli tullut tähän maailmaan. Pian sen jälkeen hän lähetti oppilailleen Pyhän Hengen, joka varusti heidät kyvyillä ja voimalla saamansa tehtävän suorittamista varten. Helatorstaina Jeesus astui taivaaseen. Tämä merkitsi sen täydellisen vallan ja kirkkauden takaisin saamista, joka Jeesuksella oli ennen maailmaan tuloa. Se merkitsi inhimillisen heikkouden ja kaikkien siihen liittyvien rajoitusten väistymistä. Ihmisyys itsessään jäi häneen Jumaluuden ohella. Mutta vailla ihmisyyden rajoituksia hänen valtansa ulottuu kaikkialle. Hän täyttää kaikkeuden läsnäolollaan. Samalla hän on lähellä meitä. Hän muistaa meidät, näkee meidän elämämme ja kantaa meitä ylimmäispapillisessa esirukouksessa alati Isän kasvojen eteen. Hänen kerran maailmassa antamansa uhri koituu meille jokahetkiseksi pelastukseksi synnin, kuoleman ja paholaisen vallasta. Rukous Korotettu Herramme, halleluja, aina olet luonamme, halleluja. Isän kanssa hallitset, halleluja, puolestamme rukoilet, halleluja. Teksti ja kuva Arno Toivanen Rukous Charles Wesley 1793, virsi 106:4 |
||||||||||||||||
|
|