|
|
Kaupunkiopetuspäivät 27. ja 28.7.
Lapinriparin kesäjakso on alkanut. Maanantai 27.7. ja tiistai 28.7. kokoonnutaan seurakuntatalolle opetuspäiviin. Maanantaina alkujärjestelyjen jälkeen oli muutamia oppitunteja. Riparilaisista muodostettiin 5 ryhmää ja jokaiseen ryhmään tuli myös oma isonen. Näiden lisäksi tehtiin teltta- ja ruokaryhmän vaellusosuutta varten. Telttaryhmät pääsivät tutustumaan vaelluksen ajan majoitteeseen pystyttämällä ja pakkaamalla teltan. Maanantaipäivä päättyi vanhempien ja ripariryhmän yhteiseen infotilaisuuteen, jossa käytiin läpi leiriohjelmaa sekä varustelistaa. Matkatavaroiden pakkaaminen kannattaa aloittaa jo tänään!
Tiistai-ilta. Yhteiset tavarat pakattu ja odottavat valmiina linja-auton saapumista seurakuntatalolle. Yhteinen reilun viikon mittainen reissu luvassa Pallastunturin kauniissa maisemissa. Tähän saakka kaikki on mennyt hyvin ja ripariryhmä ohjaajineen ja isosineen odottavat kovasti leirijaksoa Vuontispirtillä. Keskiviikkoaamuna startti siis klo 6 seurakuntatalolta. Ole hyvissä ajoin paikalla. Eniron karttapalvelun mukaan Iisalmesta Vuontispirtille tulee kilometrejä 659. Eli matka on lähestulokoon sama kun käy neljä kertaa Iisalmesta Kuopiossa! Siunatkoon Kaikkivaltias Jumala yhteisen leiriviikkomme! |
||||||||||||||||
|
|