|
|
Päivän sana 222
Perjantai 9.10.2009
Taistelu taivaassa
Tieteelliseen maailmankuvaan ei kuulu ajatus aistimaailman ulkopuolella olevasta todellisuudesta. Siksi monet torjuvat ajatuksen enkeleistä, hengistä ja pahoista hengistä. Niiden katsotaan kuuluvan esitieteellisen ajan myyttiseen maailmaan, jolla ei ole enää sijaa nykyihmisen ajattelussa. On kuitenkin niin, että tiede ainoastaan tekee tietoisen rajauksen, jossa pidättäydytään ottamasta kantaa asioihin, joita ei voi tarkastella tieteen keinoin. Tiede ei - jos se ymmärtää lähtökohtansa - sano eikä voi sanoa, ettei näkymätöntä todellisuutta ole olemassa. Jos joku tieteen nimissä esittää väitteen, ettei Jumalaa, Saatanaa, enkeleitä tai demoneja ole olemassa, hän väittää jotain, johon hänellä ei ole olemassa pätevyyttä, ei ole sellaista tieteellistä tietoa, joka osoittaisi hänen väitteensä todeksi. Raamatun opetus kertoo siitä, että Jumala loi sekä näkymättömän että näkyvän maailman, ja tässä järjestyksessä. Enkelit ovat Jumalaa palvelevia henkiä. Samoin kuin myöhemmin näkyvään maailmaan luotu ihminen, enkeli on olento, jolla oli vapaa tahto. Niinkuin ihminen, niin myös osa enkeleistä käytti sitä väärin, teki valinnan, joka oli Jumalan tahdon vastainen. Heistä ensimmäinen, josta tuli koko kapinan johtaja, sai nimekseen Saatana, joka tarkoittaa syyttäjää tai Diabolos, jonka Agricola suomensi Perkeleeksi ja nykyraamattu paholaiseksi. Sana tarkoittaa erilleen heittäjää. Diabolos tahtoo toimia kaikessa siten, että ihminen joutuisi eroon Jumalasta ja myös toisista ihmisistä, niin että ristiriidat kaikissa niiden muodoissa särkisivät ihmisten välit, tämä aina sotiin asti. Mikael enkeleineen voitti Saatanan ja häneen liittyneet pahuuden enkelit. Heidät heitettiin maan päälle, jossa he saavat riehua, mutta jossa Voideltu, eli Kristus, voitti hänen valtansa. Nämä taistelut, Mikaelin sota taivaassa ja Kristuksen sovituskuolema maan päällä ovat yksi ja sama tapahtuma eri näkökulmasta katsottuna. Tilanne tuon voiton jälkeen on se, että Saatana pahoine enkeleineen eli demoneineen tekee työtä maailmassa ja eksyttää ihmisiä irti Jumalasta ja saa aikaan kaikkea mahdollista pahaa, mutta jokainen, joka haluaa, saa voiton tuvautumalla Jeesuksen Kristuksen suorittamaan maailman sovitukseen. Rukous Anna meidän nähdä se, mikä on näkymätöntä. Ja anna meidän liittyä Voideltuusi ja tulla osalliseksi hänen ja pyhien enkeliesi saavuttamasta voitosta. Teksti ja kuva Arno Toivanen |
||||||||||||||||
|
|