|
|
Päivän sana 243
Tiistai 24.11.2009
Salatut ilmi
Jeesus puhui siitä, että ihmiset eivät halua tulla valoon, koska heidän tekonsa ovat pahat. On selvää, että rikollinen ei tahdo kenenkään näkevän tekoaan. Kiinni joutuminen estää hyödyn, jota hän rikoksellaan hakee ja tuo hänelle rangaistuksen. Siksi hän tahtoo tekonsa pysyvän kaikilta piilossa. Asia ei koske vain rikoksia yhteiskuntaa ja sen lakeja kohtaan. Tilanne on sama Jumalan ja hänen lakinsa suhteen. Tämä asetelma korottaa Jumalan kaikkien maallisten tuomareiden ja lakien yläpuolelle. Se tuo myös tutkinnan valokeilaan paljon pienemmät ja salatummat rikokset, kuin mitä maallinen laki säätelee. Jumalan edessä seisomme, myös ne, jotka eivät sitä tiedä tai jotka haluavat tietoisesti paeta hänen edestään pois. Ja kerran olemme hänen edessään niin, ettemme enää voi häntä kieltää. Silloin kaikki, mikä on siihen saakka pysynyt salassa, tulee ilmi. Tilinteko merkitsee tuomiota, jossa tuomion perusteena on meidän syntimme toisaalla ja toisaalla Jumalan ehdoton tahto, jota vastaan olemme rikkoneet. Vapauttavan tuomion ihminen saa kuulla, jos hän on suostunut tilintekoon Jumalan kanssa jo ennen lopullista tuomioistuimen eteen joutumista. Nyt jokaiselle kuuluu Raamatun lupaus: "Jos me tunnustamme syntimme, on Jumala uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille kaikki meidän syntimme anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä." Rukous Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle. Teksti ja kuva Arno Toivanen Rukous Psalmi 139:23-24 vuoden 1938 käännöksen mukaan |
||||||||||||||||
|
|