|
|
Päivän sana 251
Kolmas adventtisunnuntai
13.12.2009 Tehkää tie kuninkaalle
Tien tekeminen saapuvalle kuninkaalle on vertauskuva niiden valmistusten tekemisestä, joihin meitä velvoitetaan Kristuksen saapumisen edellä. Johannes Kastaja valmisti tien Jeesukselle ennen hänen julkisen toimintansa alkua. Jossain määrin he toimivat myös samaan aikaan, mutta pian Jeesuksen astuttua omaan tehtäväänsä alkoi Johanneksen merkitys vähetä. Hänen loppunsa oli traaginen. Hänet vangittiin ja kohta sen jälkeen teloitettiin. Näemme Johanneksessa muutoksen. Hän, jos kuka, oli uskon sankari. Pelottomasti hän julisti sanomaansa yhtä hyvin suurille kansanjoukoille, sen erilaisille yhteiskuntaryhmille, niin tavalliselle kansalle kuin sekä juutalaisille että roomalaisille vallanpitäjille, samoin uskonnolliselle yläluokalle. Tämä kertoo uskon vahvuudesta, joka antoi hänelle rohkeutta ja voimaa. Epävarmuus ei kalvanut sisältä päin hänen voimansa. Jouduttuaan vankeuteen iskivät myös epäilykset. Oliko hän erehtynyt? Oliko Jeesus sittenkään Messias, johon hänen toimintansa oli tähdännyt? Ei hänen epäilynsä koskenut Messiaan tuloa sinänsä, vaan sitä, että hän oli erehtynyt henkilöstä. Johannes on hyvä esimerkki siitä, miten epäilysten iskiessä pitää toimia. Hän ei jättäytynyt eristyksiin vain omien ajatustensa varaan, vaan lähetti oppilaansa suoraan Jeesuksen itsensä luo. "Oletko sinä se, jonka oli määrä tulla, vai pitääkö miedän odottaa toista?" Näin meidänkin tulee tehdä, kun epäily täyttää mielemme. Meidän tulee mennä Jeesuksen luo. Hänen sanansa Raamatussa ja läsnäolonsa siellä, missä hänen kansansa kokoontuu, tuo meille uudelleen selvyyden. Myös rukouksessa saamme suoraan kääntyä hänen puoleensa ja kertoa hänelle epäilyistämme. Jeesuksen vastaus oli myös huomion arvoinen. Hän ei käskenyt lopettaa epäily ja uskoa sokeasti; sellainenhan ei ole edes mahdollista ihmiselle. Hän antoi uskolle perusteita. "Katsokaa, mitä näette minun toiminnastani. Minä toimin jumallisin valtuuksin. Minun tekoni todistavat, että minä olen se." Jeesuksen tunteminen on hänen tekojensa tuntemista. Ne vakuuttavat meidät. Ne ovat vastaansanomattomia. Niiden kautta epäilymme voi haihtua ja saavutamme jälleen täyden luottamuksen. Rukous Herra Jeesus Kristus. Epäilysten hetkinä me kyselemme: Oletko Sinä maailman pelastaja. Anna meidän kuulla vastaukse, jonka annat sanassasi, ja saada siitä voimaa ja rohkaisua. Anna epäilysten haihtua, vahvista uskoamme. Kuule meitä, Sinä, joka elät ja hallitset Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja ikuisesti. Teksti ja kuva Arno Toivanen Rukous kirkkokäsikirjasta |
||||||||||||||||
|
|