Iisalmen seurakunta

Iisalmen seurakunta
Ilvolankatu 14b
74100 IISALMI

Puh. (017) 83351
vaihde avoinna
klo 9-15

Faksi (017) 8335 233

Pyhä ei ole kulutustavaraa

Kirkon lapsi- ja nuorisotyön neuvottelupäivillä Jyväskylässä piispa Kari Mäkinen puolusti lasten ja nuorten oikeutta pyhään. Pyhä on luterilaisen kirkon kolmivuotinen hanke, joka on alkanut vuoden 2010 alussa.
”Teemavuoden tarkoituksena on nostaa esiin elämän keskeinen, perustava ulottuvuus, pyhyys. Ei vain kirkon omassa toiminnassa, jossa se on luontevasti keskuksessa, vaan myös koko yhteiskunnassa”, totesi piispa Mäkinen.

”Pyhyyttä on erityisesti puolustettava tämän hetken kulttuurissa ja yhteiskunnassa. Kuitenkaan pyhää ei voi ostaa eikä myydä, ei tuottaa eikä kuluttaa. Kirkkokaan ei voi niin tehdä, ei pyhää voi tuottaa teemavuosien avulla, niin kuin ei Jumalaa tuoteta puhumalla Jumalasta.”

Mäkinen kertoi, että teemavuosien tarkoituksena on muistuttaa pyhyyden olemassaolosta. "Kirkon tehtävänä on pitää pyhän porttia auki koko kulttuurissa", Mäkinen kuvaili.

Uskonnon opetus on portti pyhyyteen
Lasten ja nuorten maailmassa pyhyyden portin auki pitäminen merkitsee Mäkisen mukaan kahta asiaa.

”Kohtuuttoman, uuvuttavan virikkeiden ja vaikutusten tulvan keskellä lapset tarvitsevat hiljaisuutta, ihmettelyä, tyhjyyttä ja levollisuutta. Sitä, että voi olla tekemättä mitään. Se edellyttää lapsen lähellä olevilta aikuisilta omaa levollisuutta sekä omaa hiljaisuuden ja pyhyyden tajua.”

Toiseksi on tärkeää, että lapsi saa oppia oman taustansa ja oman kulttuurinsa tradition, jonka kanssa pyhän eteen on pysähdytty.

”Juuri siksi on pidettävä huoli oman uskonnon opetuksesta. Koko yhteiskunnan kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että elämässä säilyy pyhän ulottuvuus ja taju, eikä todellisuus pääty bensiinin hintoihin tai uuteen kännykkämalliin.”

Seurakuntien lapsityö kokoaa viikoittain kymmeniätuhansia lapsia ja nuoria
Kirkon lapsi- ja nuorisotyön toiminta tavoittaa kymmeniä tuhansia nuoria viikoittain eri puolilla Suomea. Pyhän äärelle pysähdytään esimerkiksi päiväkerhotoiminnassa, johon osallistuu 57 000 lasta ja iltapäiväkerhoissa, joka kokoaa yhteen 14 000 lasta. Seurakuntien perhekerhotoiminta on viime vuosina kasvanut runsaasti, kävijöitä on vuoden aikana yhteensä noin 1,2 miljoonaa, kertoi kirkon kasvatustyön johtaja Marja-Leena Toivanen.

Rippikoulujen isostoiminta kokoaa yhteen yhä enemmän osallistujia, runsaat 18 000 nuorta toimii eri isostehtävissä. Isoskoulutukseen osallistuneiden määrä on yli 26 000 nuorta. Myös kirkkoon liittyminen rippikoulun yhteydessä on suosittua, vuonna 2008 näin teki 1600 nuorta. (KT/Mari Leppänen)

 
     Tulosta sivu tulosta sivu
Suurenna tekstiä Oletustekstikoko Pienennä tekstiä