"Taivasten valtakuntaa voi verrata isäntään, joka aamuvarhaisella lähti palkkaamaan työmiehiä viinitarhaansa.
Hän sopi miesten kanssa yhden denaarin päiväpalkasta ja lähetti heidät viinitarhaan.
Päivän kolmannella tunnilla hän lähti taas ulos ja näki, että torilla seisoi vielä miehiä jouten.
'Menkää tekin viinitarhaan', hän sanoi heille, 'minä maksan teille sen, mitä kuuluu maksaa.'
Miehet lähtivät. Kuudennen ja yhdeksännen tunnin aikaan isäntä lähti taas ulos ja teki samoin.
Kun hän sitten meni ulos yhdennellätoista tunnilla, hän näki vieläkin muutamia joutilaita ja kysyi heiltä: 'Miksi te seisotte täällä kaiken päivää toimettomina?'
'Kukaan ei ole palkannut meitä', he vastasivat. Hän sanoi miehille: 'Menkää tekin minun viinitarhaani.'
"Kun sitten tuli ilta, viinitarhan omistaja sanoi tilanhoitajalleen: 'Kutsu työmiehet ja maksa heille palkka, viimeksi tulleille ensin ja ensimmäisille vasta sitten.'
Ne, jotka oli palkattu yhdennellätoista tunnilla, tulivat ja saivat kukin denaarinsa.
Kun ensiksi palkatut tulivat, he luulivat saavansa enemmän, mutta hekin saivat vain denaarin.
Silloin he nostivat metelin ja sanoivat isännälle:
'Nämä viimeksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen.'
Mutta isäntä sanoi yhdelle miehistä: 'Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista?
Ota omasi ja mene. Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle,
ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?'
"Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi."

Matt 20:1-16

Pyhäpäivän aiheeksi on otettu uskomme syvintä olemusta luotaavat sanat 'ansaitsematon armo'. Siihen on liitetty evankeliumin kohta, joka ei lainkaan kerro passiivisesta joutilaisuudesta ja mitään tekemättömyydestä. Päinvastoin ihmisiä kutsutaan, jopa etsitään, työhön. Toiset haetaan jo heti aamun valjettua, kutsu kaikuu pitkin päivää, ja viimeisetkin haetaan vain tuntia ennen päivän loppumista. Joutilaaksi ei saa kukaan jäädä!

Jumalan valtakunnassa asiat ovat näin. Jumalan valtakunta on armon valtakunta. Mutta passiivisuus ei ole se olotila, johon Jumala meitä kutsuu. Päin vastoin, hänen asiansa maan päällä tarvitsee jokaista, joka on hänen valtakuntansa kansalainen. Meitä kutsutaan vaivannäköön, taisteluun hänen asiansa puolesta, työhön niillä elopelloilla, joista Jeesus sanoo: "Vainiot ovat jo vaalenneet leikattavaksi. Työtä on paljon, mutta työmiehiä vähän, rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa."

Se, miten ansaitsematon armo kuuluu tämän toimintaan kutsuvan tekstin kokonaisuuteen, ilmenee illalla palkanmaksun aikaan.

Kaikki saavat saman palkan.
Olipa ihminen tehnyt työtä koko kahdentoista tunnin päivän tai vain yhden tunnin, ei palkka ole eri suuruinen. Palkka, jos sitä voi edes sellaiseksi kutsua, on pelastuminen iankaikkiseen elämään. Sinne pääsee se, joka lapsuudestaan saakka on palvellut Kristusta. Ja sinne pääsee se, joka ristin ryövärin tavoin kääntyy Jeesuksen puoleen elämänsä viimeisellä hetkellä.

Tämä ei saa herättää huolettomuutta. Ei pidä lykätä Jumalan palvelemista elämän loppuun. Jeesus kutsuu meitä kaiken aikaa, ja hän tahtoo meidän palvelevan koko ikämme häntä. Hänen tahtonsa ei ole, että ihminen elää koko elämänsä itselleen ja vasta viime hetkellä tulee hänen luokseen.

Rukous

Jeesus, pyhän nimes tähden,
vuoksi kalliin veresi
valtakuntas työhön lähden, apuun lähimmäisteni.
Kerron heille armostasi,
rakkautes työtä teen.
Kerron heille armostasi,
kuivaan tuskaan kyyneleen.

Armopalkan saanhan sulta:
ilon auttaa palvella.
Aarteeni sä itse olet,
Jeesus, kaikki kaikessa...

Teksti ja kuva Arno Toivanen
Rukous Jaakko Haavio v. 1962, virsi 440:4-5

sivun alkuun

tulosta sivu