|
|
Päivän sana 275
Tiistai 2.2.2010
Uskon kautta
Edellinen Raamatun suomennos sanoi lyhyen tekstin keskeisen ajatuksen sanoilla 'uskon kautta'. Hivenen epäsuomalaisena ilmauksena se on vaihdettu. Sellaisena se tuo kuitenkin näkyviin nykyistä käännöstä paremmin tärkeän asian: usko on instrumentti, väline, jolla pelastus otetaan vastaan. Jos ilmaisu on, niin kuin se nykyisin on 'antamalla meille uskon', ei uskon välineluonne näy yhtä kirkkaasti. Luther puhui usein siitä, että usko on tyhjä käsi, johon Jumala laskee lahjansa. Pelastus kuuluu kaikille, koska Jeesuksen suorittama sovitustyö on tehty koko maailmaa varten. Kaikki eivät kuitenkaan pelastu. Vastaus siihen, mikä erottaa ihmisen toisesta, pelastuvan siitä, joka jää ulkopuolelle, on usko. Keskeinen asia ihmisen pääsyssä osalliseksi Jumalan armosta, on se, että toinen torjuu armon ja toinen ottaa sen vastaan. Teot, hyvä elämä ja vahva pyrkimys eivät tuo pelastusta. Jos ne toisivat, olisi kysymys toisen ihmisen paremmista kyvyistä. Ja silloin tilanne olisi epäoikeudenmukainen. Mutta koska usko on perimmäinen armon vastaanottamisen väline, olemme kaikki samalla viivalla. Kukaan ei ole tarpeeksi hyvä pärjätäkseen omillaan, eikä kukaan ole liian syntinen tullakseen sen takia torjutuksi. Rukous Kiitos Vapahtaja, että Sinun armosi riittää pelastukseen. Kiitos, että saan omistaa sen turvautumalla ja luottamalla yksin armoon. Teksti ja kuva Arno Toivanen |
||||||||||||||||
|
|