|
|
Päivän sana 280
Laskiaissunnuntai
14.2.2010 Jumalan rakkauden uhritie
Jeesus tiesi, mitä kohti hän oli menossa. Hän oli siitä tietoinen jo ennen maailmaan syntymistään. Juuri sitä varten hän tuli ihmiseksi, että hän voisi antaa uhrin ihmisten puolesta, uhrin, jonka kautta pelastus tulee meille mahdolliseksi. Opetuslapsille Jeesuksen puhe oli käsittämätöntä. He odottivat aivan erilaista tulevaisuutta. Vasta jälkeenpäin, ylösnousemuksen tapahduttua, ristinkuoleman merkitys avautui heille. Jeesus palautti heidän mieleensä Vanhan testamentin ennustuksia, jotka tähtäsivät näihin kahteen tapahtumaan, joista tuli kristillisen uskon keskeisin asia. Ne olivat sen sanoman ydin, jota he lähtivät julistamaan kaikille kansoille. Jeesus tuli uhriksi. Hänen kuolemansa oli välttämätön. Siinä sovitettiin maailman synti. Sen perusteella Jumala voi antaa armon syntiselle ihmiselle pyhyydestään luopumatta. Myös nyt on monen ongelma se, että Jeesuksen uhri jää käsittämättömäksi. Mutta meidän toivomme on, että Jeesus itse kirkastaa sen merkityksen. Rukous Armollinen Jumala. Sinä näytit Poikasi kärsimisessä ja kuolemassa maailmalle rakkautesi. Kirkasta meille hänen uhrinsa salaisuus. Irrota kahleet, joilla synti meitä sitoo ja päästä meidät lastesi vapauteen. Tätä rukoilemme Herrame Jeesuksen Kristuksen nimessä. Teksti ja kuva Arno Toivanen Rukous Kirkkokäsikirja |
||||||||||||||||
|
|