|
|
Päivän sana 281
Tiistai 16.2.2010
Laskiaistiistai Pitkiä pellavia...
Legendaarinen ja pitkäaikainen Israelin lähetti Risto Santala sanoi kerran Paavalin ajatuksesta: "Siitä vähästä on otettava kaikki irti." Hän sanoi sen entisenä uinnin Suomen mestarina ja jatkuvasti aktiivista kuntourheilua harrastavana miehenä. Laskiaistiistai on oman kansamme perinteessä asia, joka on vienyt lapsia kelkka-, pulkka- ja suksimäkeen, terveen liikunnan ja ulkoilun pariin. Näinä viikkoina monet seuraavat aktiivisesti Vancouverin olympialaisia. Antiikin olympialaisest loppuivat monenlaiseen korruptoitumiseen ja ryvettymiseen, samoin siihen, että kisoja järjestettiin Olympos-vuoren jumalien kunniaksi, jotka menettivät valtaansa kristinuskon leviämisen takia. Väärät jumalat kukistuivat elävän Jumalan tuntemisen tieltä ja samalla niiden palvontaan liittyvät kulttuurin pitkät perinteet. Ruumiin hoitaminen on joka tapauksessa hyödyllinen asia, ja sitä meidän kaikkien tulisi innokkaasti harjoittaa. Sillä on kuitenkin vain tämän nykyisen elämän laadun parantumisen lupaus. Oikea usko tuo hyödyn sekä tähän että tulevaan elämään. Siksi meidän jokaisen tulee hyvien urheilijoiden tavoin harjoittaa uskon kilvoitusta. Määrätietoisuus, itsekuri ja sitkeys, luovuttamattomuus ja päämäärään katsominen ovat niitä asioita, joita voimme ottaa esikuviksemme Kanadan vuorilta. Rukous Auta, ettemme laiminlöisi ruumiimme, Pyhän Hengen temppelin, hoitamista. Mutta kirkasta meille ennen muuta terveen uskon harjoittamisen tärkeyttä Teksti ja kuvat Arno Toivanen |
||||||||||||||||
|
|