|
|
Päivän sana 309
Päisiäisviikon tiistai
6.4.2010 "Ei aaveella ole lihaa eikä luita"
Ei ole mikään ihme, että usein kuuluu ääniä, jotka sanovat, että on mahdotonta uskoa Jeesuksen nousseen kuolleista. Onhan kysymys luonnon lakien vastaisesta tapahtumasta - ainakin sellaisena, kuin ne yleensä mielletään. Osa ylösnousemuksen kieltäjistä tahtoo kuitenkin antaa asialle jonkinlaisen myönnytyksen. He saattavat ajatella, että ylösnousemus on ilmaisu sille, mitä opetuslapset kokivat. Ihminen voi aidosti kokea jotakin sellaista, mikä tuntuu täysin todelta. Tällainen kokemus voi saada jopa vision luonteen. Ihminen voi nähdä silmillään ja kuulla korvillaan jotakin, mitä todellisuudessa ei tapahdu muualla kuin hänen oman mielensä sisällä. Varmaan kummitteluilmiö on lähinnä tällainen. Myös voimakas innostus voi synnyttää ekstaattisia kokemuksia, jotka pukeutuvat ikään kuin ulkoisestikin havaittavaan asuun, mutta vain kokijalle itselleen. Tällaiseksi myös Jeesuksen ylösnousemus selitetään helposti, jos halutaan uskoa, ettei opetuslasten todistus ole silkkaa huijausta. Silminnäkijät kuitenkin todistivat tapahtuman olleen todellinen. Jeesuksen toissapäivänä haudattu ruumis oli tullut uudelleen eläväksi. Kun jopa opetuslapset itsekin luulivat näkevänsä vain näyn tai aaveen, antoi Jeesus heidän koskettaa itseään. Lisäksi hän vielä pyysi ruokaa ja söi heidän nähtensä. Hänellä oli suu, jossa oli hampaat, joilla ruuan voi pureksia, ja mahalaukku, johon syöty kala hävisi. Kun opetuslapset saivat koskettaa hänen ruumistaan, ei heidän kätensä kourinut tyhjää. Hänen käsissään, jaloissaan ja kyljessään olevat naulojen ja keihään jättämät arvet olivat vielä tuoreet. Jeesus nousi kuolleista. Tämä merkitsi haudan ja käärinliinojen tyhjentymistä. Ja tämä puolestaan merkitsee elämän jatkumista ikuisesti. Ja tämä taas johtaa lupaukseen, että ylösnousemus tulee kerran koskemaan myös meitä. RukousHerramme Jeesus Kristus,Sinun ylösnousemisesi ihme on tuonut maailmalle pelastuksen. Vapauta meidät synnin ja kuoleman vallasta ja johdata ikuiseen ilämään. Sinulle olkoon ylistys ikuisesti. Teksti ja kuva Arno Toivanen rukous Kirkkokäsikirja |
||||||||||||||||
|
|