|
|
Päivän sana 328
Perjantai 7.5.2010
"Hän johtaa tuntemaan koko totuuden"
Jeesus ei opettanut kolmen vuoden aikana opetuslapsilleen kaikkea, mikä oli hänen mielessään ja mitä heidän tuli saada tietää. Mutta hän lupasi Pyhän Hengen johtavan heidät tuntemaan koko totuuden. Pyhä Henki on Jumalan persoona, kuten Jeesuskin ja siksi hänellä on sama arvovalta. Hänen opetuksensa on yhtä pätevää. Hänen opetuksensa sitoo kaikkien aikojen kristittyjä. Ja paitsi heitä, on Pyhän Hengen opetus tarkoitettu kaikille ihmisille, onhan Jumala yksi ja ainoa. Siksi kaikkien tulee saada kuulla hänen sanansa ja jokainen ihminen on samalla tavalla tarkoitettu sitoutumaan siihen, mitä hän opettaa. Pyhän Hengen opetus on kahdenlaista, ja tähän voi liittyä suuri ongelma. Jeesus tarkoittaa sitä, että Pyhä Henki opettaa nimenomaan niitä opetuslapsia, jotka hän itse kutsui seuraajikseen ja lähettiläikseen siinä historiallisessa tilanteessa. Heidän historialliseksi tehtäväkseen tuli myös Uuden testamentin kirjoittaminen. Siinä työssä Pyhä Henki johti heitä. Uudessa testamentissa on kerrottu kaikki se, mitä Jeesus ei itse opettanut heille. Siksi heidän kirjoituksillaan on sama arvovalta kuin Jeesuksella itsellään. Tämä koskee evankeliumeita, joissa kerrotaan Jeesuksen opetuksista. Joskus nykyinen tutkimus kyselee kirjoitettiinko niihin lisäyksiä, joita Jeesus ei itse sanonut. Niin tai näin, niillä on Jeesuksen oma arvovalta. Tämä koskee myös apostolien kirjeitä ja Ilmestyskirjaa. Niissä ilmaistut asiat ovat jumalallista tietoa. Silloin, kun niissä kerrotaan asioita, joista emme löydä Jeesuksen omia sanoja evankeliumeista, ne ilmaisevat Jumalan tahdon kuitenkin samalla tavalla. Siksi meidän tulee sitoutua Raamattuun ja pitää sitä auktoriteettinamme. Tälle vastakohta on näkemys Pyhän Hengen sisäisestä ohjauksesta ihmisen sydämessä. Hurmahenkisyys ilmenee sellaisena ajatuksena, että Pyhä Henki ohjaa ihmistä välittömästi ilman ulkoista sanaa. Tämän vaara on, että ihminen alkaa muodostaa omaa todellisuutta, joka voi joutua ristiriitaan Raamatun sanan kanssa. Se voi myös johtaa selvän ja terveen järjen piiristä mielivaltaisten päähänpäkähdysten maailmaan. Sellaisessa oma petollinen sydän ja mielikuvituksen rikkaus ja ailahtelevaisuus saavat määräävän aseman. Paitsi epätervettä, voi tämä olla jopa vaarallista. Ja ennen kaikkea se johtaa pois oikeasta raamatullisesta uskosta. RukousAnna Pyhän Hengen johtaa kirkastaa meille jatkuvasti sanaasi ja tehdä sitä meille eläväksi.Teksti ja kuva Arno Toivanen |
||||||||||||||||
|
|