|
|
Päivän sana 332
Kuudes sunnuntai pääsiäisestä
16.5.2010 Pyhän Hengen odotus
Jeesus valmistaa oppilaitaan tilanteeseen, jossa hän on astunut ylös taivaaseen Isän luo, ja lupaa lähettää heille Pyhän Hengen. "Minä lähetän hänet Isän luota." Jotkut esittävät kirkon kolminaisuusopin syntyneen vasta kolmesataaluvun suurissa kirkolliskokouksissa. Syyksi sen muodostamiselle ja vahvistamiselle he selittävä muotoutumassa olevan valtiokirkon vallanhalun; uudella opilla voidaan lyödä eri mieltä olevia, ja näin Rooman keisari ja hänen kanssaan liitossa oleva kirkko on saanut vallan käsiinsä. (Ajatuksen logiikkaa on vaikea seurata, mutta yhtäkaikki näin asia joskus esitetään!) Nyt kuitenkin jo Jeesus puhuu Jumalan Kolminaisuudesta. "Minä lähetän Pyhän Hengen Isän luota teidän luoksenne." Ja yllä olevan tekstin ulkopuolella hän jatkaa ajatusta: "Minä en jätä teitä orvoiksi...Minä ja Isä tulemme teidän luoksenne ja jäämme teidän luoksenne asumaan." Pyhän Hengen läsnäolo, Hänen tuleminen uskovan ihmisen sydämeen, merkitsee koko Pyhän kolmiyhteisen Jumalan läsnäoloa ihmisen luona, jopa asumista ihmisessä. Tämä ei tarkoita ihmisen muuttumista synnittömäksi eikä virheettömäksi. Hän ei muutu myöskään Jumalaksi eikä puolijumalaksi. Mutta se merkitsee Jumalan jatkuvaa läsnäoloa, hänen armonsa ja totuutensa vaikutusta. Pyhä Henki todistaa Jeesuksesta. Ja koska hän asettuu asumaan ihmiseen, saa myös ihminen halun ja voiman todistaa. Ja hän saa voiman kestää uskossa kaikessa elämän kärsimuksessä, jopa vainojen keskellä. Jeesuksen sana hänen todistajanaan olemisesta ei tarkoita vain silloin eläneitä, vaan kaikkien aikojen opetuslapsia. Se on meille uskottu tehtävä. Lähtekäämme siksi rohkeasti liikkeelle. Tämä maailma tarvitsee selkeää ja voimakasta uskon todistusta. Muuten se uhkaa kadota keskeltämme. RukousSuo, Herra, sama Henki meillekuin annoit kerran apostoleille. Hän heidät johti vaarain teille rohkeina viemään sanaa kaikille. He veivät armokutsun maailmaan, Henkesi auttoi siihen uskomaan. Teksti ja kuva Arno Toivanen Rukous Karl Heinrich von Bogatzky v. 1750 virsi 168:1 |
||||||||||||||||
|
|