|
|
Päivän sana 351
5. sunnuntai helluntaista
27.6.2010 Armahtakaa! Älkää tuomitko!
Meidän tulee kohdella toisia ihmisiä samalla tavalla kuin Jeesus kohtelee meitä. Hänen suhtautumisensa meihin ilmenee ennen kaikkea siinä, että samaistui meihin, otti meidän asiamme omakseen, meidän syntimme itselleen, meidän tuomiomme kannettavakseen. Hän on kutsunut meidät yhteyteensä tarjoten meille armoaan, vetänyt rakkauden sitein puoleensa ja antanut meille kaikki meidän syntimme anteeksi. Eikä anteeksiantamus ole edes ehdollista tyyliin: 'Saat anteeksi, jos tämä ei toistu'. Päinvastoin, Lutherin lauseella sanottuna, "hän antaa meille joka päivä meidän syntimme runsain määrin anteeksi". Tämä on tarpeellista siksi, että me olemme tämän elämämme aikana jatkuvasti syntisiä, lankeamme yhä uudelleen ja uudelleen. Hän ei kuitenkaan vedä armoaan pois. Siksi meidän tulee oppia hänestä ja toimia samoin sisariamme ja veljiämme kohtaan. Armon, anteeksiantamuksen, hyväksyvän ystävällisyyden ja vastaanottamisen tulee olla asenne, joka määrää meidän suhtautumistamme lähimmäisiimme. Tämän oppiminen eheyttää ihmissuhteitamme ja levitessään vaikuttaa kaikkeen inhimilliseen elämään. RukousLaupias, uskollinen Jumala.Sinä annat joka päivä kaikki syntimme anteeksi ja tahdot, että mekin antaisimme anteeksi toisillemme. särje sydäntemme kovuus, jotta kohtelisimme toisiamme ymmärtävästi ja eläisimme Vapahtajamme opetuksen mukaan, sovituksen ja anteeksiantamisen hengessä. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. Teksti ja kuva Arno Toivanen |
||||||||||||||||
|
|