|
|
Päivän sana 388
Torstai 16.9.2010
Olette ottaneet vastaan
Apostoli kirjoittaa rohkeasti, pelkäämättä ihmisen töiden sekaantumista Jumalan töihin, siitä, että lukijat ovat ottaneet vastaan Herran Jeesuksen Kristuksen. Uskoon tuleminen kuuluu ennen kaikkea Jumalan maailmaan. Jumala kutsuu, valaisee, avaa ymmärryksen ja sydämen ja antaa ihmiselle lahjansa. Hän ei kuitenkaan tee sitä yksin taivaassa, vaan Henkensä kautta ihmisessä, joka käy läpi samat inhimilliset prosessit, mitkä kuuluvat kaikkeen inhimilliseen elämään. Hän kuulee asiasta, ehkä ensimmäistä kertaa tai kenties uudella tavalla, niin että hän ymmärtää kuulemansa. Ja hän haluaa ottaa sen vastaan oman elämänsä rakennusainekseksi. Ihminen kokee tekevänsä päätöksen: Minä otan vastaan Jeesuksen Kristuksen. Teen sen nyt. Tämä oli johtanut Paavalin kuulijat pyytämään, että heidät kastetaan kristillisellä kasteella. Siinä Jeesus tuli heidän elämäänsä. Kerran lapsena kastettu tekee saman ratkaisun päättämällä palata sen armon yhteyteen, jonka hän silloin sai, mutta josta hän on elämän juoksussa luopunut. Jeesuksen vastaanottaminen ei saa jäädä vain yhdeksi hetkeksi ihmisen elämään. Siitä tulee alku loppuelämän kestävälle vaellukselle Jeesuksessa, hänen yhteydessään. RukousKiitos Jeesus, että olet kutsunut minut yhteyteesi. Auta minua aina vaeltamaan Sinussa.Teksti ja kuva Arno Toivanen Raamatun kohdan käännös yhdistelmä vanhasta ja nykyisestä käännöksestä, seassa myös omaa käännöstä: Kreikan paralambanoo on luontevammin yksinkertaisesti 'ottaa vastaan' kuin 'ottaa omakseen'. |
||||||||||||||||
|
|