|
|
Päivän sana 392
18.sunnunai helluntaista
julkaistu lauantaina 25.9.2010 Kristityn vapaus
Jeesuksen toimintaa on käytetty esimerkkinä siitä, että hän syrjäytti Jumalan lain, rikkoi sitä, selitti sen pätemättömäksi ja antoi samalla meille esimerkin siitä, että mekin voimme toimia samalla tavalla nojaten vain omaan järkeemme, omaantuntoomme ja siihen, mitä omana aikanamme satutaan pitämään oikeana. Jeesus osoitti toiminnassaan vapautta. Se ei kuitenkaan merkinnyt koskaan sitä, että hän olisi selittänyt vanhan, Mooseksen kautta annetun Jumalan lain pätemättömäksi. Jeesuksen asenteet ja toiminta osoittivat sitä, että hän hallitsi lain niin kokonaisvaltaisesti, että hän kykeni näkemään metsän puilta. Fariseuksilla ei tällaista osaamista ollut. Siksi he jäivät yksittäisten lain kohtien vangiksi kykenemättä tajuamaan, että lain kokonaisuus vaati laajempaa perspektiiviä. Sapatti käskyineen ja rajoituksineen oli Jumalan antama. Se oli hänen ikuinen käskynsä, joka on annettu ihmisille aina ja kaikkialla. Mutta se ei ollut mielivaltainen ja tarkoitukseton käsky,vaan annettu ihmistä varten. Jumalan käskyjen keskipisteenä on ihmisen hyvä. Siksi tarpeessa olevan auttaminen, sairaan parantaminen tai kaivoon pudonnen pojan - tai myös härän - nostaminen oli ei vain luvallista, vaan myös käskettyä sapattinakin. Olihan kysymys rakkauden toteuttamisesta, pelastamisesta. Jeeus ei kumonnut sapattikäskyä ja tuonut sen tilalle rakkauden käskyä. Hän liitti sapatin ja rakkauden toisiinsa ja näki ne oikeassa suhteessa. RukousJumala, Isämme,sinä olet vapauttanut meidät lain orjuudesta. Auta pysymään tässä vapaudessa. Varjele meitä sitomasta itseämme sellaisiin tapoihin ja tottumuksiin, jotka estävät rakastamasta sinua ja lähimmäisiämme. Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. Teksti ja kuva Arno Toivanen Rukous Kirkkokäsikirjasta |
||||||||||||||||
|
|