Lapsen surun kohtaaminen ja lapsen tukeminen surussa

Lisäksi maailma on kutistunut, onnettomuudet ja väkivallanteot vyöryvät olohuoneisiimme ja tulevat elämäämme ja koskettavat meitä vaikka tapahtuisivat kaukana kuten Tsunami. Lähellämme on tapahtunut myös isoja onnettomuuksia ja kriisejä, jotka ovat saaneet ihmiset ilmaisemaan surua myös yhteisöllisesti. Sytytetään yhdessä kynttilöitä, keskustellaan asioista keskustelupalstoilla, kokoonnutaan yhteen muistelemaan - mikä on ihan hyvä asia. Toisaalta ihmiset haluavat privatisoida eli yksityistää tunteet ja elämykset ja näin ikään kuin erakoituvat surunsa kanssa. Ihminen, niin lapsi kuin aikuinenkin tarvitsee surun aikana muita ihmisiä ja että voi puhua tai ilmaista itseään eri tavoin surussa.

Suomessa kuolee tuhansia aikuisia, joilla on alaikäisiä lapsia. Lapsi menettää jonkun hänelle läheisen aikuisten; vanhemman, isovanhemman, kummin tai sukulaisia . Surusta on hyvä puhua tällöin myös lasten kanssa, sillä se ei ole vain aikuisten asia. Monesti ajatellaan, että lapset pääsevät näiden asioiden yli helpommin ja monesti niin onkin. Lisäksi Lapsia kuolee onnettomuuksissa sekä sairauksissa. Lapsi voi menettää sisaruksensa, leikkitoverin, parhaan kaverin tai hän on itse kuoleman sairas eikä toivoa paranemista ole.

Surutyön vaiheet

Läheisen ihmisen menetys on luopumista, pois antamista, joka aiheuttaa meissä mielipahaa, kaipausta, ahdistusta, apeutta muun muassa. Surutyöllä tarkoitetaan tapahtumasarjaa, jossa mieli pyrkii pääsemään tasapainoon tapahtuman jälkeen.
Surutapahtumaan voi sisältyä seuraavaa: (suru ei ole pelkästään kuolemaan liittyvää, vaan esimerkiksi avioero, paikkakunnalta muutto, työpaikan menetys ovat myös tapahtumia jotka saava aikaan surun kaltaisia reaktioita)

Ensin tulee yleensä shokkivaihe, johon liittyy tunteettomuutta ja joka voi kestää muutamista tunneista päiviin tai jopa vuosiin. Sen jälkeen ihminen voi masentua, johon taas liittyy tyhjyyden kokemusta, apatiaa esim. muutama viikko hautajaisten jälkeen ihmiset saattavat kertovat tällaisista kokemuksista. Edelleen surutyön prosessiin voi liittyä unettomuutta, uupumusta, keskittymisvaikeuksia, syyllisyyttä, sekä erilaista psykosomaattista oireilua, kuten rintakipua, ruokahaluttomuutta ja vatsa alueen oireilua. Syyttely Jumalaa kohtaan, miksi salli tällaista? sekä katkeruutta vainajaa kohtaan, miksi jätti minut tänne yksin? jne. Vähä kerrassaan, kun päivä toiseksi vaihtuu, ihminen kokee parempiakin hetkiä ja ikään kuin aaltojen mukaan väliin on synkkiä ja väliin parempia hetkiä.

Toisten ihmisten läsnäolo ja vainajan tai asioiden muisteleminen yhä uudestaan ja uudestaan on tärkeää ja auttaa surevaa selviytymään surun tiellä. Välillä surevan on hyvä olla yksinkin, muttei liian pitkiä aikoja. Surun arvioidaan keskimäärin kestävän puolestatoista vuodesta kahteen vuoteen ja joskus pidempäänkin. Suruun suostuminen ja aika parantavat haavoja. Pikkuhiljaa sureva löytää tasapainon ja kiitollisuus voi nousta päällimmäiseksi. Edellä mainittua ei voi soveltaa ihan suoraan lapsen suruun, sillä lapsi työstää suruansa oman ikänsä ja ajattelutapansa myötä.

Lapset

1-2 -vuotiaat lapset eivät osaa ajatella kuolemaa käsitteenä, mutta he reagoivat kuitenkin omalla tavallaan, kun menettävät heille läheisen tai tärkeän ihmisen. Esimerkiksi iahn pieni lapsi käsittää läheisen kuoleman poissaolemisena, hylkäämisenä. Lapsi kokee ja ajattelee, että aikuinen on vain poissa. Tällöin voimme kunnioittaa lapsen mielikuvaa, mutta sitä ei ole syytä vahvistaa. Erilaiset mielikuvat mummu nukkui pois, tai lähti pitkälle matkalle aiheuttavat lapsessa pelkoja, joten lasten kanssa on oltava rehellisiä ja kerrottavat asioita niiden oikeilla nimillä.

Alle kouluikäisen lapsen maailma on itsekeskeinen ja lapsi voi kuvitella, että hän omilla toimillaan on saanut aikaan kuoleman, avioeron tms. Kouluikää lähestyttäessä lapsen ajatusmaailma muuttuu käsitteellisemmäksi ja lapset alkavat miettiä omaakin kuolemaa, joihin saattaa liittyä monenlaista kysymystä. 6 -vuotias on vielä niin konkreettinen, että hän ajattelee ihmisten kuolevan ikäjärjestyksessä. Käytännölliset asiat ovat tärkeitä lapselle kuten valokuvat, esineet, hautapaikka jonne viedäänä kynttilä jne. Lapsi saattaa kiukutella ja olla uhmakas, eikä ymmärrä vielä esim. kuoleman lopullisuutta. 10 -vuotiaasta ylöspäin ja murrosikäisen käsitteellisyys lisääntyy ja hän pohtii uudessa murrosvaiheessa elämää, kuolemaa, elämän merkitystä aivan uudella tavalla.

Lapsen surutyöhön liittyviä asioita

Samoin kuin aikuiset, lapset reagoivat omalla tavallaan. Aluksi voi näyttää siltä, ettei lapsi ole milläskään, mutta kokee kuitenkin usein ahdistusta ja pelkoa, että vanhemmille tapahtuu jotain. Lapsella ei ole huoli omasta itsestä vaan vanhemmista ja lapsi voi käyttäytyä pelokkaasti ja takertuvasti. Isommat lapset saattavat pohti, kuka huolehtii heistä tai mistä saadaan rahaa, jos vanhemmille tapahtuu jotakin. Tätä kaikkea lapsi voi ilmaista masentumalla, vetäytymällä, olemalla yli reipas jne. Onkin tärkeää, että lapsi saa ilmaista kiukkua, vihaa, raivoa, sekä yritetään helpottaa syyllisyyttä ja häpeää sekä ottaa kaikin tavoin huomioon lasta, joka saattaa kärsiä psykosomaattisista oireista sekä tarkkaavaisuusongelmista.
Lapsi on luonnostaan narsistinen, joka tarvitsee ihailua ja hyväksymistä, kun esim. toinen vanhempi kuolee, lapsi jää vaille tätä tärkeää ihailua! Tällöin lapsi saattaa kohdistaa vihansa toiseen vanhempaan.

Surun kohteena on myös sisaruksen tai leikkitoverin menettäminen, tuolloin lapsi menettää kilpailijan (sisaruskateus), kiukun tai vihan kohde häviää. Vanhemmat voivat alkaa ylisuojella elossa olevia lapsia ja vanhempia itseään sävyttää suru. Lapsi voi kokea syyllisyyttä ja ajatella ettei voi enää pitää hauskaa. Lisäksi lapsi saattaa tuntea kateutta, kun kuolleesta sisaruksesta puhutaan aina vain hyvää. Isovanhempien kuollessa lasta auttaa se, että nämä ovat jo iäkkäitä ja se tuntuu luonnollisemmalta. Koulutoverin tai ystävän kuollessa lapsen on mahdollista surra yhteisöllisesti.

Mitä lapselle pitäisi puhua itsemurhatapauksessa?

Vaikka itsemurha on vaikea ja raskas asia, johon liittyy kipeitä tunteita ja asioita, se on yleensä myös traumaattinen asia, ja juuri tämän vuoksi lapselle pitäisi myös puhu asiasta. Itsemurha aiheuttaa yleensä syyllisyyttä ja häpeää, joista on vaikea puhua, mutta kriisipsykologit ovat sitä mieltä, että lapselle on kuitenkin kerrottava aisat niiden oikeilla nimillä. Ellei lapselle kerrota itsemurhasta, hän arvailee, päättelee, onkii tietoja ja täydentää kuulemaansa ja kokemaansa, tämän vuoksi on tärkeää, että turvallinen aikuinen kertoo hänelle asiat niin kuin ne ovat. Hiljaisuus ja vaikeneminen aiheuttavat lapsessa ahdistusta, johon auttaa vain puhuminen.

Mitä sitten kun lapsi itse sairastuu vakavasti?

Lapsen vakava sairastuminen on vanhemmuuden kaikkein vaikeimpia kokemuksia. Omat lapset ovat jatkumo elämästä ja unelmien kohde. Vanhemman näkökulmasta lapsen kuolema loukkaa vanhemman itsekuvaa ja ruumiillisuutta. Lapsen kuoleman yhteydessä vanhemmat muodostavat uutta käsitystä itsestään. Lapselle tulee olla rehellinen hänen omasta sairaudestaan ja kuolemasta, kun lapsi kysyy. Terttu Arajärven mukaan, jos lapselle ei kerrota totuutta hänen kysyessään kuolemasta ja sairaudesta, kokemus on hänelle vaikeampi. Parhaita kertojia ovat lapsen omat vanhemmat.

Pirkko Siltala on jäsentänyt kuolemisen prosessin seuraavasti:
1. Menneisyyteen liittyvät asiat (yhdessä eletty elämä, muistot, yhdessä vietetyt hetket)
2. Nykyhetkeen (toivon ja epätoivon vuorottelu)
3. Tulevaisuus (itse kuolema, mitä sen jälkeen)
Vanhempien tulisi huomioida myös sisarukset ja oma suru.

Miten lapsen kanssa tulisi puhua surusta ja kuolemasta?

Keskeisenä ajatuksena tulisi olla, että lapsi tarvitsee lähelleen luotettavan ja luotettavia aikuisia, jotka ystävällisesti ja kärsivällisesti vastaavat lapsen kysymyksiin. Jos asioista vaietaan, lapsi ymmärtää että hän on kysynyt sopimattomia ja hänelle tulee paha olla. Pieni lapsi kysyy yleensä niin monta kertaa, että saa tyydyttävän vastauksen. Isomman kanssa aikuisen on oltava aloitteellinen. Mitä pienempi lapsi on, sitä yksinkertaisempi tulisi vastauksen olla. Lapsen on vaikea ymmärtää vertauskuvallisia vastauksia, on puhuttava totta, niin että ne kestävät lapsen kasvun ja ymmärryksen. Meidän tulisi puhua lapsen kanssa Jumalasta muissakin yhteyksissä kuin kuoleman yhteydessä. Elämä ja kuolema sisältävät asioista, jotka ovat meille kaikille käsittämättömiä ja joita emme voi ymmärtää.

Lapsi hautajaisissa

Lasta ei pidä viedä katsomaan onnettomuuden ruhjomaa vainajaa. Lapselle kerrotaan etukäteen tilaisuudesta. Lapsi saa olla hautajaisissa yhden turvallisen aikuisen kanssa, sylissä ja saa ymmärryksen siitä että vainaja ei enää kärsi, tunne kipua eikä ikävöi. Se, mitä kerromme kuoleman jälkeisestä elämästä, tulee olla sopusoinnussa oman ajattelumme kanssa. Ihminen on Jumalan luoma ja kaikkea ei tarvitse eikä yrittää selittää. Sanat eivät ole ainoa asia, vaan lapset voivat työstää asioita leikkimällä (hautajaisleikki, sairaalaleikki), piirtämällä, katselemalla kuvia, kirjoittamalla jne. Perheessä voidaan viettää kuolleiden läheisten merkkipäiviä, viedä haudalle kynttilä jouluna ja pääsiäisenä tai muita sellaisia tapoja, jotka auttavat lasta konkreettisesti ilmaisemaan surua. Suru on matka, jonka myötä aikuiset ja lapset voivat säilyttää kokemuksen merkityksellisestä elämästä!

Materiaalia:
ATTE JA ANNA, Toivo kantaa, kun meillä on suru; Tytti Issakainen - Helena Lindfors; Lasten keskus
Surutyö, Soili Poijula
Kerro minulle taivaasta -Kun kuolema koskettaa, Anna-Mari Kaskinen
Surunsäkki, Mare Kinanen, Tyttöjen ja Poikien keskus ry

Kysy omasta seurakunnastasi sururyhmiä, järjestetään niin aikuisille kuin lapsillekin.