|
|
Päivän sana 501
Viides sunnuntai pääsiäisestä Sydämen puhetta Jumalan kanssa
Rukouksen tulisi voida olla spontaania, ihmisen sydämestä nousevaa, alati tapahtuvaa kanssakäymistä Jumalan kanssa, avoimuutta joka hetki hänen edessään, sekä sanallista että sanatonta, sekä tietoista että usein myös tiedostamatonta, sanalla sanoen elämistä Jumalassa ja Jumalan kanssa. Mutta me tarvitsemme rukoukseen myös opetusta, neuvoja, joissa meille kerrotaan, miten tulee rukoilla, missä se tapahtuu, millaisia sanoja käytetään, miten pitää suhtautua rukouksen julkisuuteen tai yksityisyyteen, siihen tapahtuuko se vain yksin vai myös yhdessä jonkun tai kokonaisen seurakunnan kanssa. Rukous, joka on toinen peruspilari ihmisen ja Jumalan välisessä yhteydessä, on aina vastaus ensimmäiseen, joka on Jumalan sana. Kysymys on kahdenvälisestä puhumisesta, jakamisesta, jossa kumpikin tuo esiin omaa tahtoa, omia ajatuksia. Jumala puhuu ihmiselle sanassaan, joka kohtaa meidät ennen kaikkea Raamatussa, mutta meille välittää sitä myös seurakunta. Ja hänen puheensa kuuluu kätketysti myös kaikessa muussa elämässä. Elämän suuret tapahtumat, mutta myös päivittäinen arkinen samankaltaisuus, sisältää koko ajan läsnä olevan Jumalan puhetta meille. Rukous on ihmisen vastaus. Siinä ihminen ottaa vastaan sen, mitä Jumala puhuu ja lahjoittaa, tai sitoutuu siihen, mihin hän kehottaa. Rukouksessa ihminen taipuu Kaikkivaltiaan ja Armollisen edessä, niin että elämän keskipisteeksi tulee enemmän Jumala kuin oma minä. Minuus ei kuitenkaan sulaudu ja häviä Jumalaan, vaan rukous korostaa minä – sinä –suhteen säilymistä ja kasvamista. Jumalassa ihminen löytää parhaalla tavalla oman persoonallisuutensa. Rukous
Rukous Jacques Berthier, suom Anna-Maija Raittila |
||||||||||||||||
|
|