Neljä olentoa
Valtaistuimen edessä ja ympärillä oli neljä olentoa, jotka sekä edestä että takaa olivat täynnä välkehtiviä silmiä. 7. Yksi muistutti leijonaa, toinen nuorta härkää, kolmannella oli kuin ihmiskasvot, ja neljäs näytti lentävältä kotkalta. 8. Näillä neljällä olennolla oli kullakin kuusi siipeä, jotka olivat molemmilta puolin täynnä välkehtiviä silmiä.
Ilm 4:6-8
Vanhinten lisäksi valtaistuimen edessä ja ympärillä oli myös neljä olentoa, kreikan kielen sana merkitsee elävää, elollista. Kristillinen taide on yhdistänyt nämä eläväiset neljän evankeliumin kirjoittajiin, Matteukseen, Markukseen, Luukakseen ja Johannekseen, mutta mitään viitettä itse tekstissä ei ole tähän suuntaan.
Vertauskohta olentoihin on löydettävissä paremmin Vanhan testamentin profeetta Hesekielin ensimmäisen luvun näyn neljästä olennosta. Ne olivat enkeleitä, tai Jesajan kirjan kuudennen luvun serafit, enkeleitä hekin. Kuvaus heistä poikkeaa jossain määrin Johanneksen kuvauksesta, mutta ilmeisiä yhteyksiäkin on.
Vanha juutalaisten rabbiinien viisaus yhdistää kuvattujen enkeleiden ominaisuudet tämän meidän maailmamme luontoon ja siihen, mikä luonnossa on väkevintä:
”Väkevin linnuista on kotka, väkevin kotieläimistä on härkä, väkevin villieläimistä on leijona, ja väkevin kaikista on ihminen.” Näin kuvatut enkelit sekä heijastavat jumalallista maailmaa näkyvälle luomakunnalle että luotua maailmaa Jumalan meille näkymättömässä maailmassa. He olivat täynnä silmiä sekä edessä että takana. Katsoessaan koko ajan kohti Jumalaa he näkivät koko ajan myös maailman ja ihmisen. Heihin voi yhdistää Jeesuksen opettaman rukouksen sanan: ”myös maan päällä niin kuin taivaassa”. Luotu maailma heijastaa Jumalan kirkkautta. Näkymättömät henkivallat ovat koko ajan läsnä kaikkialla meidän keskellämme.
Rukous
Vaikka emme nyt kykene luonnollisilla silmillämme näkemään, niin auta meitä kuitenkin näkemään uskon silmin sitä todellisuutta, joka on aisteillemme salattua.