Iisalmen seurakunta

Iisalmen seurakunta
Ilvolankatu 14b
74100 IISALMI

Puh. (017) 83351
vaihde avoinna
klo 9-15

Faksi (017) 8335 233

Päivän sana 509 (Ilmestyskirja 22)

Keskiviikko 22.6.2011

Karitsa kirjoitusten ja tulevaisuuden avaajana

Minä näin, että valtaistuimella istuvan oikeassa kädessä oli kirjakäärö. Se oli kirjoitettu täyteen molemmin puolin ja sinetöity seitsemällä sinetillä. Ja minä näin mahtavan enkelin, joka kuulutti kovalla äänellä: "Kuka on arvollinen avaamaan kirjan ja murtamaan sen sinetit?" Mutta ei ollut ketään, ei taivaassa, ei maan päällä eikä maan alla, joka olisi kyennyt avaamaan kirjan tai edes katsomaan siihen. Minä itkin katkerasti, kun ei löytynyt ketään, joka olisi ollut arvollinen avaamaan kirjan tai katsomaan siihen. Mutta yksi vanhimmista sanoi minulle: "Älä itke. Juudan heimon leijona, Daavidin juuriverso, on saanut voiton! Hän avaa kirjan ja murtaa kaikki seitsemän sinettiä."

Ilm 6:1-5

Jumala on historian Herra. Tulevaisuus ei ole vain jotakin, joka tapahtuu sattumanvaraisesti. Jumalalla on kaikki käsissään. Hänellä on suunnitelma, jota hän toteuttaa. Siihen kuuluu ja vaikuttaa myös kaikki se, mitä ihminen tekee. Mutta sekin on Jumalan tiedossa.

Ihmiselle tulevaisuus on kuitenkin tuntematon. Hän voi tehdä ennusteita päätellen tämän hetken asioista ja historiallisen tietämyksen valossa, mutta ennusteet ovat aina riippuvaisia niin monista muuttuvista tekijöistä, että asiat kuitenkin tapahtuvat toisin. Parhaimmillaankin ennusteet tähtäävät vain lyhyen ajan päähän ja koskevat vain pieniä yksityiskohtia.

Jumalan suunnitelmat koskevat yksityisen ihmisen tulevaisuutta. Mutta hän ohjaa myös kaikkien kansojen kohtaloita, koko maailmaa, ja myös luomaansa maailmankaikkeutta.

 Jeesuksen lopunaikoja koskevassa puheessa, joka löytyy evankeliumeista, hän jo avaa tulevaisuutta. Jeesus vetää puheessaan pitkiä linjoja ja antaa ennusmerkkejä, joista hänen omansa voivat tehdä päätelmiä ja havaita ”tuon päivän”, Jeesuksen tulon päivän, lähestyvän.

Jeesus  sanoi toisaalta, ettei kukaan ihminen, eivät taivaan enkelit eikä edes hän itse tiedä tarkkoja aikoja ja hetkiä, vaan Isä yksin. Kuitenkin hän kehotti odottamaan tulemustaan ja tehdä päätelmiä, joihin hänen antamansa merkit viittaavat.

On varmaankin niin, että Jeesuksen rajoitus, jonka mukaan edes hän ei tiedä täsmällisiä ajankohtia, rajoittui hänen aikaansa maan päällä. Taivaaseen korotettuna hän on kaikista Isän ominaisuuksista täydellisesti osallinen, näin myös tiedosta, joka tällä on. Joka tapauksessa hänellä on tulkinnan avaimet tulevaisuuteen. Valtaistuimella istuvalla Isällä on kirjakäärö kädessään. Kukaan ei voinut sitä avata, paitsi Karitsa, joka oli valtaistuimen edessä, hän, joka oli ”Juudan leijona, Daavidin juuriverso” eli Juudan sukukunnasta oleva Daavidin jälkeläinen, hän joka oli saanut voiton, hön, joka oli vielä taivaassakin ”kuin teurastettu karitsa”, se Jumalan karitsa, joka oli ottanut kuolemallaan pois maailman synnin ja joka juuri siten oli saavuttanut voiton. Hänellä oli valta ja kyky avata näkymät tulevaisuuteen. Ja sitä Ilmestyskirja meille välittää.

Rukous

Meidän puolestamme teurastettu Karitsa. Anna meille luottamus siihen, että kuohuvien aikojen keskelläkin maailman tapahtumat ja meidän omat kohtalomme ovat Isän kädessä.

 
     Tulosta sivu tulosta sivu
Suurenna tekstiä Oletustekstikoko Pienennä tekstiä