Iisalmen seurakunta

Iisalmen seurakunta
Ilvolankatu 14b
74100 IISALMI

Puh. (017) 83351
vaihde avoinna
klo 9-15

Faksi (017) 8335 233

Riparilla kasvetaan kristittyinä - hauskuutta unohtamatta

Niinan ja Niinan sulkapallopeli sujuu vauhdikkaasti.

Oppituntien välillä on aikaa rentoutua.

Riparilaiset ovat kokoontuneet yhteiseen jumalanpalvelukseen.

Rippikoulu eli ripari on säilyttänyt asemansa suomalaisessa nuorisokulttuurissa. Tänäkin kesänä leiririparit kokoavat yhteen nuoria kasvamaan yhdessä kristittyinä.

Tänäkin kesänä monet nuoret suuntaavat rippikouluun. Vuonna 2010 rippikoulun kävi 15 vuotta täyttäneistä 84 prosenttia. Leiririppikoulut ovat edelleenkin suosituimpia. Myös Metsäpirtti 1 –riparilla nuoret viettävät viikon ajan leirielämää Metsäpirtin leirikeskuksessa kristinuskon oppituntien ja vapaa-ajalla pelien parissa. Helteisenä perjantaipäivänä pidetyn leirijumalanpalveluksen aiheena on joulu. Jumiksen päätteeksi lauletaan kauneimmista joululauluista tuttu Maa on niin kaunis.

Leirin ohjaajan Sarin mukaan rippikoulu on kasvun koulu.

”Rippikoululla kasvetaan kristilliseen elämään. Monelle se on lisäksi ensimmäinen kerta pidempään poissa kotoa”, Sari kertoo.

Riparilla tutustutaan kirkon traditioon. Monelle riparin käyminen kuuluu myös perheen perinteisiin, jotkut taas tulevat rippilahjojen ja toiset kavereiden perässä.

Rippikoulun pappi Kati kuvaileekin riparia osuvasti löytöretkeksi.

”Ripari on löytöretki kristinuskoon ja omiin ajatuksiin. Riparilla nuori löytää omat mielipiteensä monista asioista.”

Hauskaa unohtamatta

Tänään riparilla on pidetty aamulla Raamattu-tunteja ryhmätöineen, vapaa-ajalla pelattu ja pidetty leirijumis. Isoset Anne, Asseri, Hanna, Heidi ja Krista pitävät illalla leiriolympialaiset ja riparilaisten kesken paljon odotetun iltaohjelman.

”Ollaan pelailtu paljon kaikenlaisia pelejä. Tämän illan ohjelmaa on hiukan jo suunniteltu, mutta se on vielä vähän auki”, isoset nauravat.

Itse riparilaisten, sulkapalloa pelaavien Niinan ja Niinan mielestä iltaohjelma on ollut leirin parasta antia. Ohjelmassa on ollut muun muassa pelejä, isosten esittämiä sketsejä ja näytelmiä. Pihapeleissä sulkapallomailat ja pingispöytä on ollut kovassa käytössä.

”On ollut myös ihanaa saunoa ja uida. Talviturkki on tullut heitettyä”, Niina toteaa.

Parin riparipäivän jälkeen tytöt kertovat kotiutuneensa leirille todella hyvin.

”Ennen tänne tulemista jännitti todella paljon. Tärkeintä on kuitenkin lähteä riparille avoimin ja iloisin mielin, ei tänne kannata tulla murjottamaan”, tytöt sanovat.

Riparilla on ehditty myös opiskella ahkerasti ulkoläksyjä, joihin kuuluu muun muassa uskontunnustus. Niina kertookin suorittaneensa kaikki läksyt heti riparin alkuvaiheessa.

"Paljon lisää tietoa esimerkiksi Jeesuksesta on opittu - ja paljon on varmasti vielä opittavaa", Niina tiivistää.

Riparin ilmapiiriä tytöt kuvaavat kolmella sanalla:

”Avoin, yrittävä ja tietenkin hauska!”

Pekalle riparin rento ilmapiiri tuli yllätyksenä.

”On ehditty uida ja pelata erilaisia pelejä. Luulin, että riparilla olisi enemmänkin oppitunneilla istumista”, Pekka sanoo.

Saaran, Maijun ja Kirsin mielestä riparilla on tärkeää yhdessäolo ja uusiin ihmisiin tutustuminen.

”Alussa jännitti, miten hyvin tutustuisi tuntemattomiin ihmisiin, mutta kaikki ovat olleet todella mukavia. Riparimme onkin tiivistettynä iloinen, mukava ja rento”, tytöt kertovat.

Riparilla tytöt sanovat oppineensa ulkoläksyt hyvin. Opettavaisia ovat heidän mielestään olleet myös riparin kristinuskon oppitunnit.

Terveisiä ensi kesän riparilaisille

”Ota riparille mukaan avoin asenne ja iloinen mieli!”

”Riparia kannattaa odottaa. Positiivisella asenteella mennään!”

”Ostakaa tarpeeksi isot vaatteet ennen leirille tuloa, ruoka on niin hyvää. Tervetuloa!”

”Tänne vaan!”

 

Teksti ja kuvat: Anna-Mari Kettunen

 
     Tulosta sivu tulosta sivu
Suurenna tekstiä Oletustekstikoko Pienennä tekstiä