|
|
Piispainkokous laati selonteon rippisalaisuuden ja lastensuojelun yhteensovittamisesta sekä laati ohjeen rukouksesta parisuhteensa rekisteröineilleKirkon tiedotuskeskus 09.02.2011 Piispainkokous laati pastoraalisen ohjeen vapaamuotoisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan sekä hyväksyi selonteon rippisalaisuuden ja lastensuojelun yhteensovittamisesta. Piispainkokous oli koolla Helsingissä 8.- 9.2.2011. Rukousohjeen mukaan pappi tai muu kirkon työntekijä rukoilee vapaasti tai käyttää harkintansa mukaan kirkon rukousperinteeseen sisältyvää aineistoa. Rukous perustuu yhteiseen sopimiseen ja kirkon työntekijän vapaaseen harkintaan eikä synnytä uusia virkavelvollisuuksia kirkon työntekijälle tai seurakunnalle. Piispainkokous piti vapaaehtoisuutta tärkeänä kirkon ykseyden kannalta. Koska kyseessä ei ole avioliiton vihkimiseen rinnastuva kirkollinen toimitus, rukouksessa ei käytetä avioliiton vihkimiseen tai sen siunaamiseen kuuluvia erityisiä osia. ”Jokaisella on Jumalan luomistyön perusteella ehdoton ihmisarvo. Kirkon työntekijän pastoraaliseen vastuuseen kuuluu, että hän on valmis asettumaan rinnalle, kuuntelemaan toista ja rukoilemaan toisten puolesta. Rukouksella on myönteinen merkitys kristityn ja koko kirkon elämään”, sanoo arkkipiispa Kari Mäkinen tiedotustilaisuudessa. Rukous voidaan toteuttaa yksityisesti tai yhteisöllisesti siten kuin asianomaiset yhdessä sopivat. Kirkon käytöstä päätetään paikallisesti seurakunnassa kirkkojärjestyksen mukaan. Pastoraalisen ohjeen avulla ohjataan kirkon työntekijöitä hyviin käytäntöihin. Kirkossa pastoraalisten ohjeiden antaminen kuuluu piispalle tai piispainkokoukselle. Ohjeen valvonnasta vastaa piispa hiippakunnassaan ja kirkkoherra seurakunnassaan. Piispainkokous hyväksyi helmikuussa 2010 selvityksen samaa sukupuolta olevia pareja koskevan parisuhdelain seurauksista kirkossa. Selvitys annettiin kirkolliskokoukselle ja se päätti marraskuussa 2010, että piispainkokous laatii pastoraalisen toimintaohjeen vapaamuotoisesta rukouksesta. Kirkolliskokous liittyi päätöksessään piispainkokouksen näkemyksiin kristillisestä avioliittokäsityksestä, ihmisarvosta sekä rukouksen mahdollisuudesta rekisteröidyn parisuhteen solmineiden kanssa ja heidän puolestaan. Pastoraalinen ohje vapaamuotoisesta rukouksesta löytyy uutisen liitteenä evl.fi/uutiset > Piispainkokous laati ohjeen rukouksesta parisuhteensa rekisteröineille sekä selonteon rippisalaisuuden ja lastensuojelun yhteensovittamisesta Lapsen etu on ensisijainen – rippisalaisuus säilyyPiispainkokouksen selonteossa rippisalaisuuden ja lastensuojelun yhteensovittamisesta todetaan, että lastensuojelu on keskeinen osa kristityn kutsumusta. Rippisalaisuutta koskevaa lainsäädäntöä ei ole muutettu. Selonteossa piispainkokous täsmensi lasten seksuaaliseen hyväksikäyttötapauksiin liittyviä ripissä tai sielunhoidossa esiin tulevia käytännön ohjeita lastensuojelun tarpeiden mukaisesti. Selonteossa korostetaan, etteivät ilmoitus- ja vaitiolovelvollisuus ole ristiriidassa. Rippisalaisuuden säilyttäminen ja lastensuojelun edistäminen voivat toteutua yhtä aikaa. Papilla ja lehtorilla on velvollisuus ryhtyä toimiin hankkeilla olevien rikosten estämiseksi ja mahdollisten uhrien suojelemiseksi, jos hän saa tietää asiasta rippikeskustelussa tai sielunhoitotilanteessa. Rippisalaisuuden kannalta on kuitenkin olennaista, ettei papille uskoutunut henkilö tule ilmoituksessa ilmi. Rippisalaisuus koskee papin tai lehtorin vastaanottamaa rippiä tai hänen kanssaan käytyä yksityistä sielunhoitokeskustelua. Kirkkolaissa säädetty rippisalaisuus ei koske maallikoita eikä kirkon muita työntekijäryhmiä. Jo nykyisen lastensuojelulain mukaan jokainen seurakunnan työntekijä ja luottamushenkilö on velvollinen puuttumaan asiaan. Papin tai lehtorin on pyrittävä auttamaan rikoksen tekijää korjaamaan elämäänsä ja varmistuttava siitä, ettei tapahtunut toistu. Papilla on mahdollisuus olla julistamatta synninpäästöä ennen kuin rikkomuksiin syyllistynyt on aloittanut aiheuttamiensa vahinkojen selvittämisen ja korjaamisen. Jos pappi kuulee ripissä lapsen hyväksikäytöstä uhrilta, papin on kaikin tavoin autettava uhria ja varmistuttava, että tämä on turvassa hyväksikäytöltä. Uhrin suojelemiseksi pappi voi ilmoittaa rippisalaisuuden estämättä sekä rikoksen että tekijän viranomaiselle, kunhan papille uskoutunut ei tule ilmi. ”Ripin ja sielunhoidon ehdoton luottamuksellisuus avaa auttamismahdollisuuksia ja keinoja puuttua tilanteeseen”, toteaa arkkipiispa Kari Mäkinen. Ripissä tunnustetaan synnit Jumalalle ja vastaanotetaan Jumalalta syntien anteeksiantamus. Sielunhoidossa on kyse luottamuksellisesta keskustelusta. Rippiin liittyy pyrkimys korjata omaa elämää ja päästä sovintoon Jumalan ja toisten ihmisen kanssa. Ripittäytyvää rohkaistaan ottamaan vastuuta ongelmien ratkaisemisessa ja sovittamaan aiheuttamansa vahingot. Rippi ja sielunhoito pyrkivät ihmisen kokonaisvaltaiseen auttamiseen. Kirkon, sosiaali- ja terveysministeriön, oikeusministeriön sekä opetus- ja kulttuuriministeriön välisissä neuvotteluissa on todettu, että vaitiolo- ja ilmoitusvelvollisuutta koskevan lainsäädännön muuttamiselle ei ole tarvetta. Piispainkokouksen selonteko selkeyttää ja konkretisoi kirkon laintulkintaa ripistä ja sielunhoidosta. Aika puhua – aika vaieta – Rippisalaisuus ja vaitiolovelvollisuus kirkossa -julkaisu on päivittyKirkkohallitus on julkaissut päivitetyn oppaan ja ohjeistuksen Kirkon työntekijän vaitiolovelvollisuus -ohjeistuksesta. Aika puhua – aika vaieta – Rippisalaisuus ja vaitiolovelvollisuus kirkossa on verkkojulkaisu. Julkaisu käännetään myös ruotsiksi.
Julkaisu on osoitteessa: Selonteko rippisalaisuuden ja lastensuojelun yhteensovittamisesta löytyy uutisen liitteenä evl.fi/uutiset > Piispainkokous laati ohjeen rukouksesta parisuhteensa rekisteröineille sekä selonteon rippisalaisuuden ja lastensuojelun yhteensovittamisesta Yhteisvastuukeräyksen esimieheksi ensi vuonna Turun piispaPiispainkokous päätti Yhteisvastuukeräyksen vuoden 2012 esimieheksi Turun piispan Kaarlo Kallialan. Piispainkokouksessa käytiin myös lähetekeskustelu Kirkko 2020 -tulevaisuusselonteosta sekä täsmennettiin piispainkokouksen kanttorikelpoisuutta koskevan päätöksen tulkintaa.
Lisätietoja: |
||||||||||||||||
|
|