|
|
Päivän sana 525 (Ilmestyskirja 31)
Tiistai 2.8.2011 Pelastettujen joukko
Kun Jeesukseen uskovien otsaan on painettu Jumalan sinetti, näemme heidät korotettuina Jumalan valtaistuimen ja Karitsan edessä. Heidät on siis tempaistu pois maan päältä. He ovat taivaassa. Ilmestyskirja tuo esiin sen, kuinka taivaaseen päässeitten joukko jakaantuu kahteen osaan, samalla kun se on yksi. Jumalan ilmoitusteot tapahtuivat Israelin kansan keskuudessa alkaen Abrahamista ja jatkuen Mooseksen ja profeettojen kautta aina Jeesukseen ja apostoleihin saakka. Heidät Jeesus lähetti kaikkeen maailmaan viemään todistusta hänestä kaikille kansoille. Näin kaikista kansoista ja kaikkia kieliä puhuvista on löytynyt niitä ihmisiä, jotka ovat uskoneet ja tulevat kerran olemaan pelastettujen joukossa. Mutta juutalaisiakaan ei Jumala lopullisesti jätä, vaikka heistä useimmat hylkäsivät Jeesuksen. Kaikista Israelin sukukunnista on ihmisiä myös kerran taivaassa. Luku 12 tuhatta, joka mainitaan kustakin sukukunnasta, voi olla vertauskuvallinen ja merkitä vain täydellisyyttä, täyttä määrää. Paavalihan oli myös kirjoittanut koko Israelin tulevan aikojen lopulla pelastettavaksi, kun evankeliumi on ensin julistettu pakanakansoille ja heidän lukumääränsä on tullut täyteen eli Jeesukseen uskovien määrä on saavuttanut sellaisen täyden rajan, joka on yksin Jumalan tiedossa. Näin Jumalan valtaistuimen ja Karitsan edessä on sekä juutalaisten että meidän pakanoiden keskuudesta koottu suuri joukko, joka tulee ylistämään Isää ja hänen Poikaansa, meidän pelastajaamme, joka on uhriverellään ostanut meidät Jumalan kansaksi.
Rukous
|