Juhani Ahon muistokävely juhlavuoden kunniaksi

Illan aiheena oli kansalliskirjailijamme Juhani Aho ja hänen elämäänsä liittyviä henkilöitä ja asioita. Juhani Aho syntyi Johan Theodor Brofeldtin ja Emma Snellmanin esikoisena. Kierros kuvasi Ahon elämää lähinnä Iisalmessa oloajoilta ja siitä minkälaisilta asiat tuolloin näyttivät.  Kauppinen esitteli minkälaisessa asussa Kustaa Aadolfin kirkko oli kun Aho tuotiin Helsingistä junalla kotikirkon multiin vuonna 1921. 1920 luvulla kustavilaistyylinen kirkko oli paljon riisutumpi ja kirkon sävy oli pelkistetympi ja tummempi. Aho on muun muassa Lastuissaan kirjoittanut kotipappilasta, kotikirkosta ja sen ympäristöstä.

Kierros jatkuu J. A. Snellmannin haudalle, joka toimi puhemiehenä Ahon isän ja äidin välillä. Kirjeisiin on tallentunut tieto, että Brofeldt sai ensimmäisellä kerralla kosiessaan Emmalta rukkaset, mutta suostui kosintaan kuitenkin myöhemmin, mietittyään asiaa tarkemmin. Kuunnellessani muun muassa tämän rakkaustarinan alkua, josta Aho sitten syntyi, haudat eivät ole enää pelkkiä hautakiviä, vaan niissä olevat nimet alkavat elämään ihan omaa elämäänsä. Käymme Petter Kumpulaisen haudalla  ja 1800- luvulla nälkään kuolleitten muistokivellä, jonka äärellä Jaakko Kauppinen kertoo, miten yhtenä pyhäpäivänä Brofeldt siunasi 90 vainajaa haudan lepoon.

Matka jatkuu komean kuusitarhan halki pappien mäelle, jossa lepäävät Ahon vanhemmat Emma ja Theodor. Theodor Brofeldt ennätti olla kaiken kaikkiaan 55 vuotta pappina Iisalmessa, jossa häntä kansankielellä kutsuttiin Ukko Roohveltiksi.

Matka  jatkuu Juhani Ahon lapsuudenystävän ja koko hänen elämänsä ajan jatkuneen tukijan ja kriitikon Kauppis-Heikin haudalle.  Tellervo Suhonen kertoo, miten näiden kahden, jo rippikouluajoista asti ystävystyneen miehen kirjeet  saattoivat alkaa tervehdyksellä Hyvä veli! Ystävykset kuolivat vajaan vuoden välein ja kirjailija Kauppis-Heikin syntymästä tulee kuluneeksi ensi vuonna  150 vuotta.  Jooseppi Lescelius, joka oli naimisissa Ahon sisaren kanssa, siunasi molemmat miehet. 

Aho kirjoitti vuonna 1896 runon Miten tahtoisin elää ja miten kuolla, säkeen kuolla näin:” Tahtoisin kuolla, niin kuin kuolee keväinen talvipäivä auringon loivaa latuansa illan maille painaessa: seuraisin mukana siitä surua tuntematta, eikä kuolema minua kammottaisi, sillä minä näkisin kuun taivaan kannella kirkastuvan.”

Ahon tiedetään kertoneen, että hän toivoi tulevansa haudatuksi paikkaan, mistä näkyy pappilan yliskammarin ikkuna ja kuuluu kirkkokansan veisuu.  Niin hän sai viimeisen leposijan kirkon pohjoispuolelta, mistä näkyi pappilan yliskammarin ikkunaan.  Elämästään Aho kirjoitti niin ikään edellä mainitussa runossa näin: ”Tahtoisin elää, niin kuin elää talvinen talvipäivä auringon verkalleen vaeltaessa huurteisen metsän takaa yli kalpean, tyvenen taivaan: kylmä olisi elämäni ja kirkas, rauhallinen rintani ja raitis niin kuin kimmeltävä henkien heijastus.”

Teksti ja kuvat: Erja Vaarala-Saaranpää