Etsikkoaikoja
Jeesus sanoi heille: "Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua 'Lääkäri, paranna itsesi!' ja sanotte: 'Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.'" Ja hän jatkoi: "Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen."
Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan. He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa.
Luuk 4:23-30
Kuvatun tapahtuman lähtökohta oli Jeesuksen puhe kotikaupungin Nasaretin synagogassa. Läsnäoleva väki ihaili puheen viisautta ja taitavuutta. Samalla he mietiskelivät sitä, että puhuja oli oman kylän väkeä, Joosefin poika.
Jeesus ei antanut ihailun hämätä itseään. Myönteinen suhtautuminen ei voinut kätkeä häneltä kuulijoiden epäuskoa. He pitivät Jeesusta hyvänä uskonnollisena puhujana, mutta eivät uskoneet häneen Jumalan Poikana. Siksi Jeesus antoi yllättävän vastauksen. Hän viittasi entisten aikojen tilanteisiin, joissa Jumalan armovalinta ohitti oman kansan ja kohdistui vieraiden pakanakansojen ihmisiin.
Tämä sai äsken ihailuaan osoittaneet ihmiset raivon valtaan.
Vasta siinä tuli esille heidän sydämensä todellinen laatu.
Rukous
Kaikkivaltias, iankaikkinen Jumala.
Sinä rakastit maailmaa ja avasit Pojassasi oven valtakuntaasi.
Kiitos siitä, että etsit meitä armollasi.
Herätä meidät Hengelläsi ymmärtämään vastuu itsestämme ja teoistamme.
Auta meitä tajuamaan etsikkoaikamme,
anna tahtoa ja voimaa parannukseen.
Kuule meitä Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden, Joka Sinun ja Pyhän Hengen kanssa elää ja hallitsee aina ja ikuisesti.
Teksti ja kuva Arno Toivanen
Rukous Kirkkokäsikirja