|
|
Päivän sana 533
12. sunnuntai helluntaista Itsensä tutkiminen
Vertauksen pojat edustavat kahta erilaista ihmistä ja heidän erilaista jumalasuhdettaan. He eivät ole vain otos monien erilaisten joukossa, vaikka on toki mahdollista, että on sekä sellaisia, jotka sanovat kyllä ja pitävät siitä kiinni loppuun saakka, että niitä, jotka pysyvät kielteisessä vastauksessaan yhtä johdonmukaisesti. Toinen veljeksistä oli valmis heti kuulemaan Jumalan kutsua, toinen ilmoitti suoraan olevansa haluton. Kumpikin tuli myöhemmin toisiin ajatuksiin ja siksi osat kääntyivät lopulta toisin päin. Kevyt ja harkitsematon kyllä-vastaus näyttää edelleen käytännössä johtavan siihen, että ihminen haluaa kuitenkin kääntyä pois Jumalasta. Kristuksen seuraaminen ei jaksa innostaa niin, että se olisi koko loppuelämää hallitseva elämän suunta. Usein sellainen, joka aluksi suoraan ilmoittaa haluttomuutensa ja elää tietoisesti erossa Jumalasta, näkee selkeästi sen tuottaman pahan sekä nykyhetkessä että tulevaisuudessa aina ikuisuuteen saakka. Kun hän on kokenut, ettei hänen elämänsä anna hänelle mitään kestävää ja hyvää, hänellä kypsyy halu kääntyä Kristuksen puoleen. Koska ero Jumalasta on ollut tietoista ja sen seuraukset myös koettuja, ei heille tulee enää voittamatonta kiusausta palata takaisin maailmaan ja kääntyä pois Jumalan tieltä. Perimmäinen Jeesuksen esittämä syy on se, että kyllä-vastauksen antaja saattoi pitää kiinni luulotellusta hyvyydestään. Ei-vastauksen antaja ei luullut itsestään enempää, kuin mikä oli totta. Hän ei voinut nojata olemattomaan jumalasuhteeseen. Siksi hän saattoi olla avoin Jumalan kutsulle, kun hän uudessa tilanteessa harkitsi sitä uudelleen.
Rukous
|