Iisalmen seurakunta

Iisalmen seurakunta
Ilvolankatu 14b
74100 IISALMI

Puh. (017) 83351
vaihde avoinna
klo 9-15

Faksi (017) 8335 233

Päivän sana 567 (Ilmestyskirja 52)

Paltaniemen kuvakirkosta Kajaanista

Keskiviikko 11.1.2012

Ensimmäinen kahdesta pedosta

Minä näin, kuinka merestä nousi peto. Sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja kaikissa kymmenessä sarvessa oli kruunu ja jokaiseen päähän oli kirjoitettu herjaava nimi. Peto, jonka näin, muistutti leopardia, mutta sillä oli jalat kuin karhulla ja sen kita oli kuin leijonan kita. Lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan. Minä näin, että yksi pedon päistä oli saanut surmaniskun mutta haava oli parantunut.

Koko maailma ihmetteli petoa ja lähti seuraamaan sitä, ja kaikki kumarsivat lohikäärmettä, joka oli antanut pedolle sellaisen vallan. He kumarsivat myös petoa ja sanoivat:

- Kuka on pedon vertainen, kuka pystyy taistelemaan sitä vastaan?

Pedolle annettiin suu, joka herjaa ja puhuu suuria sanoja, ja se sai tämän vallan neljänkymmenenkahden kuukauden ajaksi. Niin se avasi suunsa ja alkoi herjata Jumalaa. Se herjasi hänen nimeään ja hänen asuinsijaansa ja niitä, jotka asuvat taivaassa. Sille annettiin myös lupa käydä taisteluun pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja niin sen valtaan annettiin kaikki heimot, kansat, kielet ja maat. Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä - kaikki ne, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjaan.

Jolla on korvat, se kuulkoon:

- Kenen osana on vankeus, se joutuu vankeuteen, kenen osana on kaatua miekkaan, se kaatuu miekkaan. Nyt kysytään pyhiltä kestävyyttä ja uskoa.

Ilm 13:1-10

Avain petoa koskevien kuvien ymmärtämiseen Ilmestyskirjassa on sen vanhatestamentillinen vastine, Danielin kirja. Myös siletä löytyy vastaavia kuvia. Niille annetaan samalla selitys. Pedot, joita kuvataan useampia, ovat silloisia ja lähivuosikymmenien ja vuosisatojen maailmanvaltoja. Pedot, niidenkamppailut ja vuorottelu kuvasivat historian kehitystä. Ne tekivät sen profeetallisesti katsoen tulevaisuuteen. Ja historian kulku todisti profetiat oikeiksi.

On täysi syy ajatella myös Ilmestyskirjan pedon tarkoittavan suurta poliittis-valtiollista mahtia. Kenties useat päät ja sarvet viittaavat valtioliittoihin. Niiden poliittisen ja oikeudellisen siteen laatu ei liene oleellinen asia, vaan se, että ne toimivat yhdessä. Tärkeätä on myös se, että kysymyksessä täytyy olla ideologisesti Jumalan vastainen ajattelutapa ja totalitäärinen järjestelmä.Jumala hänen sanansa painetaan marginaaliin, ja lopulta Jumalan kansa joutuu vainon kohteeksi.

Peto saa valtansa lohikäärmeeltä. Lohikäärme on itse Paholainen. Jeesus sanoi: Te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi.

Kun kristittyjä heitetään vankeuteen ja heitä tapetaan, kysytään heiltä, Raamatun kielellä ilmaisten pyhiltä, kestävyyttä ja uskoa.                                                                                                                                             

Rukous

 

Anna, Herra, pyhillesi kärsivällisyyttä ja uskoa, että he kestäisivät vainot ja ahdingot

 

Teksti ja kuva AT

 
     Tulosta sivu tulosta sivu
Suurenna tekstiä Oletustekstikoko Pienennä tekstiä