|
|
Päivän sana 462
Laskiaissunnuntai 6.3.2011 Julkaistu lauantaina 5.3. Jumalan rakkauden uhritie
Jo taakse jäävän ajan lasten mäenlaskut pitkine pellavineen kuuluivat laskiaisen viettoon. Ja kuuluvat vieläkin; laturetket ja muu tähän parhaaseen hiihtoaikaan kuuluva luonnossa liikkuminen ovat tämän ajan parhaita harrastuksia. Kirkon perinne puhuu kuitenkin, ei mäkien laskemisesta, vaan laskeutumisesta paastonaikaan. Yksinkertainen elämäntapa, jossa keskitytään elämässä kerskakulutuksen ja ylenmääräisen nautintojen tavoittelemisen sijasta siihen, mikä on tärkeintä, pitäisi olla erityisesti paastonaikana sekä mielessä että käytännössä. Tämä liittyy erityisellä tavalla siihen, että kristitty ajattelee meidän Herramme kärsimystietä ja kulkee siinä mukana. Jeesus puhuu seuraamisesta. Virsi kehottaa meitä käymään nyt Jerusalemiin katselemaan, kuinka Ihmisen Poika alentaa itsensä ja antautuu alttiiksi kärsimykselle ja kuolemalle meidän syntiemme sovitukseksi. Kun Jumala soveltaa tätä meidän elämäämme, hän kirkastaa meille Jeesuksen ristin uhria ja sen välityksellä anteeksiantamusta. Ja se mukana kulkeminen tarkoittaa synnin ja turhuuden hylkäämistä, kärsimyksen näkemistä Jumalan työvälineenä, itsenä kieltämistä ja ristin kantamista yhdessä Kristuksen kanssa. Kun muiden tie kulkee kärsimyksen kautta kuolemaan, kulkee kristityn tie kärsimyksen ja kuoleman kautta ylösnousemukseen.
Rukous
Armollinen Jumala.
Teksti ja kuva Arno Toivanen
|
||||||||||||||||
|
|