|
|
Tuomasmessu
Tuomasmessu on matalankynnyksen jumalanpalvelus, jonka tarkoituksena on olla uuvuttamatta seurakuntalaista pitkine saarnoineen. Siinä korostuvat hiljaa oleminen. Ihminen saa olla hiljaa itsensä ja Jumalan kanssa. VapaaehtoisetVapaaehtoiset ovat tärkeässä roolissa messussa. Tehtävinä ovat muun muassa: ovilla tervetulleiksi toivottaminen, juontaminen, rukousalttarien tekeminen, suntiona toimiminen, tekstien lukeminen, laulaminen, teen keittäminen ja tee tarjoilu jne. RukousosaRukousosion aikana seurakuntalainen voi itse sanoittaa rukoustarpeensa ja lähteä liikkumaan vapaasti kirkossa sivualttareille ja jättää rukouspyynnön tai vain hiljentyä. Lisäksi voi myös mennä pääalttarille juttelemaan sielunhoitajan kanssa, sekä halutessaan voi saada öljyllä voitelun vanhan kristillisen tavan mukaan. Öljyllävoitelu tapahtuu oliiviöljyllä, kolmiyhteisen Jumalan nimeen, tekemällä ristinmerkki otsaan. Tarkoitus on vakuuttaa rukoilijaa Jumalan tuesta ja läsnäolosta elämässä. Seurakuntalainen voi halutessaan jatkaa sielunhoidollista keskustelua myös myöhemmin sovittuna ajankohtana. Kaikkien rukousaiheiden puolesta rukoillaan messun jälkeen. Musiikki on tärkeä osa TuomasmessuaMessussa lauletaan Messulaulukirjan lauluja ja messua ovat tervetulleita toteuttamaan jokainen seurakuntalainen toivomustensa mukaan. Tuomasmessussa toimii esilaulajana lauluryhmä, joka koostuu Tuomaslaulajista ja kanttori Kari Haikaraisen johtamasta Bona Fide laulu- ja soitinryhmästä. Lisäksi mukana on nuorten komppiryhmä. Messun jälkeen on tarjolla iltateetä ja vapaata seurustelua. Tämänkertainen messusuunnittelu on jo aika pitkälle valmisteltu, mutta Tuomasmessuja on tarkoitus toteuttaa jatkossakin. Musiikkiryhmäst voi kysellä lisää kanttori Kari Haikaraiselta p. 044 7335 252.
|
||||||||||||||||
|
|