|
|
Päivän sana 573 (Ilmestyskirja 55)
Keskiviikko 2.2.2012 Evankeliumin julistaminen
Enkeli lentää korkealla taivaalla. Hänen tehtävänsä on julistaa maan asukkaille ikuinen evankeliumi. Sanalla evankeliumi on tässä yhteydessä laajempi merkitys. Se voi tarkoittaa vastakohtaa Jumalan laille. Tällöin siihen ei sisälly mitään vaatimuksia eikä tuomion uhkaa, ne kuuluvat lakiin. Sanalla tarkoitetaan kuitenkin usein koko Jumalan meille antamaa sanomaa, sekä armosta että tuomiosta kertovaa. Tällöin sana käsittää myös kehotuksen kääntymykseen, palaamiseen Jumalan luo ja kunnian antamiseen hänelle. Jumalan sanan julistaa taivaalla lentävä enkeli. On mahdollista kysyä merkitseekö tämä nykyisen ajan tekniikan mahdollistamaa evankeliumin laajaa julistamista sähköisen tiedotuksen keinoin, radion, television ja internetin kautta. Niiden avulla on kyetty julistamaan Jumalan sanaa maailmassa myös siellä, missä poliittiset mahdit ovat estäneet lähetystyöntekijöiden fyysisen läsnäolon. Joka tapauksessa evankeliumin julistaminen kaikille kansoille on tehtävä, jonka Jeesus antoi omilleen. Hänen sanojensa mukaan sen loppuun suorittaminen ja viimeisen tuomion päivä ovat kiinteässä suhteessa toisiinsa. Jeesus sanoi: Tämä valtakunnan evankeliumi on julistettava kaikille kansoille, sitten tulee loppu. Ajatuksen viisaus on siinä, että evankeliumin tultua levitetyksi kaikkien kansojen tietoisuuteen on kaikille luotu mahdollisuus uskon syntymiseen. Silloin tuomion toteuttaminen ei merkitse epäoikeudenmukaisuutta; kaikille on tarjottu mahdollisuus kääntymiseen.
Rukous
Herra Jeesus Kristus.
Teksti ja kuva AT |
||||||||||||||||
|
|