|
|
Päivän sana 581 (Ilmestyskirja 59)
Keskiviikko 29.2.2012 Virren sisältö - ylistys Jumalalle
Voittajat laulavat taivaassa ylistystä kaikkivaltiaalle Jumalalle. Laululla on asiasisältö: Ensimmäinen ylistyksen kohde on Jumala itse. Hän on. Ja siksi Hän ansaitsee kaiken ylistyksen, kiitoksen ja kunnian. Eikä Hän ole pieni ja heikko jumaluus, yksi monien jumalina palvottavien joukossa, vaan ainoa Jumala, joka on kansojen Kuningas. Hänen rinnallaan ei ole muita jumalia. Siksi kaikki uskonnot, joissa ihminen palvoo yhtä tai useampaa jumalaa, ovat ihmisen mielikuvituksen luomuksia, heidän pelkojensa ja toiveittensa heijastumia, heijastaen kuitenkin samalla sitä tosiasiaa, että ihmismielessä on aina hämärä aavistus Jumalan olemassaolosta. Toiseksi Jumalaa ylistetään Hänen teoistaan. Ne ovat oikeat ja todet. Jumala ei ole väärämielinen, paha, vaan pyhä, totuudellinen ja hyvä. Jumala on vanhurskas. Hän ei ole maailmasta irti, omaan ylhäisyyteen vetäytynyt kuuro, mykkä ja toimeton, korkeintaan asioita etäisyydestä seuraava hahmo. Hän on läsnä luomakunnassaan ja tekee kaikkialla ja kaikin tavoin työtä. Sitä ei vain huomata, koska asiat näyttävät tapahtuvan itsestään tai ihmisen tekeminä. Jumala on kuitenkin kaiken taustalla oleva ja kaikkea ohjaaja perimmäinen vaikuttaja. Keskeisin osa Hänen työtään luomisen ja ylläpidon lisäksi on on se ilmoitus- ja sovitustyö, joka on tapahtunut vanhan Israelin profeettojen ja ennen kaikkea Jeesuksen Kristuksen kautta ja siinä Pyhän Hengen kutsuvassa ja pelastavassa toiminnassa, joka tapahtuu kirkkojen ja kristittyjen toiminnan välityksellä. Ja kolmantena asiana tulee voittajien laulussa olemaan esillä Jumalan tuomioiden oikeudenmukaisuus. Se, mitä ihminen vaistomaisesti eniten pelkää, on oikeuden, totuuden ja hyvyyden voitto ja kaiken väärän, pahan ja valheen, kaiken synnin tuomio ja pois paneminen. Siksi kaikki kansat, se on: kaikki ne ihmiset, jotka ovat ottaneet vastaan Jeesuksen valmistaman pelastuksen ja joita on kaikkialta maailmasta kaikkien kansojen keskuudesta. Jeesuksen lähetyskäskyn mukaan kaikista kansoista on koottu suuri ihmisten joukko, joista on tullut Hänen opetuslapsiaan.
Rukous
Ainoan Herran Jumalan ylistys, kiitos olkoon
Teksti ja kuva AT |
||||||||||||||||
|
|