|
|
Päivän sana 604
Helatorstai Korotettu Herra
Jeesus viittaa Vanhan testamentin ennustuksiin. Tästä näemme, että Hän antoi tälle Raamatun nykyisin niin hyljeksitylle osalle täyden arvon Jumalan omana ilmoituksena. Jo siellä kerrotaan kaikesta siitä, mikä koski Jeesusta ja Hänen merkitystään. Siksi myös meidän nykykristittyjen tulee lukea myös Vanhaa testamenttia. Päivänä, jolloin Jeesus korotettiin Isän luo taivaaseen, Hän muistutti lupauksesta, josta Hän oli puhunut paljon jo aikaisemmin. Pyhä Henki oli laskeutuva opetuslasten ylle ja asettuvan kaikkien Jeesukseen uskovien sydämeen asumaan ja aivan kuin sisältä käsin muovaamaan ja johtamaan heidän elämäänsä. Kymmenen päivän kuluttua, helluntaina, lupaus toteutui. Nyt opetuslasten kosketus Jumalaan ei ollut enää riippuvainen ajasta ja paikasta tapahtuen siellä ja silloin, missä he olivat kasvokkain Jeesuksen kanssa. Pyhässä Hengessä myös Isä ja Poika olivat välittömästi heidän sydämessään. Näin asia on myös nyt, Pyhä Henki ei kuulu vain Uuden testamentin kuvaamaan aikaan. Meidän tärkeä kysymyksemme kuuluu: Onko minulla Pyhä Henki? Hän on, jos sydämessämme on usko Jeesukseen, sillä kaikille uskoville kuuluu sama Jeesuksen lupaus. Kun ajattelemme, mitä Pyhä Henki vaikuttaa, on ensimmäinen vastaus juuri uskon syntyminen ja säilyminen. Toiseksi Henki vaikuttaa pitkää, vaivalloista ja usein tuskaa tuottavaa kasvua Kristuksen kuvan kaltaiseksi, puhdistumista ja uudistumista Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Ja kolmanneksi - päivän tekstin mukaan - todistajan tehtävän avautumista. Pyhä Henki lähettää meitä liikkeelle viemään viestiä Vapahtajasta kaikille ihmisille. Näin olemme mukana kirkolle uskotun lähetystehtävän toteuttamisessa. Se ei ole valinnainen asia. Siihen jokainen Jeesukseen uskova on kutsuttu.
Rukous
Jeesus, ylösnoussut Herramme ja Vapahtajamme.
Teksti ja kuva AT
|
||||||||||||||||
|
|