Iisalmen seurakunta

Iisalmen seurakunta
Ilvolankatu 14b
74100 IISALMI

Puh. (017) 83351
vaihde avoinna
klo 9-15

Faksi (017) 8335 233

Päivän sana 481 (Ilmestyskirja 6)

Tiistai 29.4.2011

Korotettu Kristus

Käännyin nähdäkseni, mikä ääni minulle puhui, ja kun käännyin, näin seitsemän kultajalkaista lamppua ja lamppujen keskellä hahmon, joka oli ihmisen kaltainen. Hänellä oli yllään pitkä viitta ja rinnan ympärillä kultainen vyö. Hänen päänsä ja hiuksensa hohtivat valkoisina kuin valkoinen villa, kuin lumi, ja hänen silmänsä olivat kuin tulen liekit. Hänen jalkansa välkehtivät kuin sulatusuunissa hehkuva pronssi, ja hänen äänensä oli kuin suurten vesien pauhu. Hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, hänen suustaan pisti esiin kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat kuin loistava keskipäivän aurinko.

Ilm 1:12-16

 

Patmoksen saaren näyssä Johannes oli sunnuntaina, Herran päivänä, viettämässä rukoushetkeään. Silloin Jumalan Henki valtasi hänet erityisellä tavalla ja hän kuuli ja näki tuonpuoleiseen.

Se, mitä hän näki, on ilmaistu apostolisessa uskontunnustuksessa sanoilla: ”astui ylös taivaaseen, istuu Isän Kaikkivaltiaan oikealla puolella”.

Maan päällä Kristus oli alennettu. Paavalin ilmauksen mukaan hän alensi ja tyhjensi itsensä ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän tuli kaikkien inhimillisten rajoitusten alaiseksi. Hän oli Jumalan Poika, mutta hän oli sellainen heikkoudessa. Tämän vastakohtana, edelleen Paavalin tavoin sanottuna, hänet korotettiin ylösnousemuksessa Jumalan Pojaksi voimassa. Täydellinen kirkkaus, suuruus, kunnia ja valta tulivat uudelleen hänen osakseen, niin kuin ne olivat olleet ennen hänen tulemistaan ihmisyyteen.

Johannes käyttää Danielin kirjasta tuttua käsitettä Ihmisen Poika, vaikkakin nykyinen suomennos sanoo laimeasti ’ihmisen kaltainen’. Danielin näyssä, joka oli olennaisesti samankaltainen kuin Johanneksen saama, Ihmisen Poika oli taivaallinen ja jumalallinen hahmo, lopunajallinen tuomari ja samalla kuitenkin myös ihmisen kaltainen, ihmisyyden itselleen ottanut, mutta samalla jumalallisen vallan täydellisesti omaava.

 

Rukous

 

Anna meidän nähdä Sinun suuruutesi ja kunniasi.

 

Teksti ja kuva Arno Toivanen

 

 

 
     Tulosta sivu tulosta sivu
Suurenna tekstiä Oletustekstikoko Pienennä tekstiä