Iisalmen seurakunta

Iisalmen seurakunta
Ilvolankatu 14b
74100 IISALMI

Puh. (017) 83351
vaihde avoinna
klo 9-15

Faksi (017) 8335 233

Jos elämässä on suruja, niin on valoakin

Elämän vastakohdat täydentävät toisiaan.

Kuva: Marja Kukkonen.

Hento, kaunis nuori nainen, seisoo kojun takana. Koju sijaitsee Ylös Jerusalmiin -pääsiäisvaelluksen torilla, Iisalmen seurakuntatalolla. Koju herättää mielenkiintoa, sillä siellä olevat tavarat ovat kauniita ja persoonallisia. Kun tarkastelen lähemmin, on pöydällä koruja, pääsiäiskoristeita, kortteja ym. ja aivan ihania tauluja. Nainen kojun takana on Marja Elina Kukkonen.  Marja ja hänen miehellään on viisi ja kolme -vuotiaat pojat, joita Marja hoitaa kotona.

Taulu ovat jotenkin erikoisia ja miellyinkin yhteen niistä. Juttelemme Marjan kanssa torin hälinässä ja kyselen, miten nämä taulut ovat syntyneet?  Hän kertoo tarinaa omasta elämästään, jota ei ihan heti haluaisi uskoa todeksi.  Hän kertoo miten toinen hänen lapsistaan oli sairastunut vuoden 2009 lopulla vakavasti, mutta kuin ihmeen kaupalla kuitenkin selvinnyt ja parantunut sairaudestaan keväällä 2010.

Marja muistelee, miten hän tuolloin keväällä 2010 väsyneenä ja voimattomana oli pitkällään kotonaan ja hänellä oli tullut voimakkaasti tunne siitä, että hänen täytyy maalata. Pöydällä oli lojunut laudankappale, josta Marja oli ajatellut tehdä jotakin, mutta joka sai nyt toimittaa maalauksen pohjaa. Hän kertoo, että hän nousi ylös ja maalasi siltä istumalta vihreäsävyisen taulun, joka esitti enkeliä. ”Tuli hyvin lohdullinen ja hyvä olo, kun sain taulun valmiiksi”, hän kertoo ja jatkaa” koin myös iloa siitä, että olin saanut jotakin tehtyä”.  Myöhemmin alkoi tulla erivärisiä enkeleitä ja naisia, joille Marja halusi antaa muodon ja värin. Hän kertoo, että maalaa vain silloin, kun siihen on jokin tarve, ei pakolla.   

Lohdutusta, voimaa ja rauhaa

Marja paljastaa, että täytti eilen 33 vuotta. Nuoruudesta huolimatta hänen äänessään ja olemuksessaan on jotakin kypsempää ja sen kyllä ymmärtää, kun kuuntelee hänen tarinaansa. Lapsen sairaus ei ole ainoa asia joka on pysäyttänyt tätä nuorta naista. Hän kertoo, miten hän itse joutui kuoleman kanssa kasvotusten jo ennen lasten syntymää, oman vakavan sairauden kautta.  

Marja joutui jättämään opiskelunsa sairautensa vuoksi, mutta kertoo, miten lapset, jotka he miehensä kanssa saivat, olivat hänelle suuri lohdutus ja elämä.  Kun Marja maalaa, pojat kyselevät mitä siitä tulee ja haluavat myös maalata omia maalauksiaan. Marja kertoo myös, että hänen miehensä tekee maalauksiin kehyksiä ja ripustuskoukkuja, joten hänen ei tarvitse itse niitä tehdä. ”Vaikka olemme mieheni  kanssa ihan erilaisia, täydennämme tässäkin asiassa toisiamme”, lisää Marja.

Marja haluaa omalla tarinallaan ja maalauksillaan tuoda lohtua muidenkin elämään. ”Minusta tuntuu, että tauluni koskettavat ihmisiä”, siksi haluan kertoa oman tarinani ja maalata. Haluan taulujeni kautta lohduttaa muita suruissaan ja itse olen saanut voimaa ja rauhaa niiden kautta.

Pääsiäinen on hiljentymisen ja ilon juhla, uuden elämän juhla, kertoo Marja.  Hän ottaa kevään vastaan hyvillä mielen, sillä se muistuttaa aina myös siitä, miten hänen lapsensa alkoi kevättä kohden parantua ja kuntoutua.  ”Lapset elävät tässä ja nyt, eivätkä osaa surra ja huolehtia tulevasta”, kertoo Marja. Niin, mitä se Vapahtajakin sanoi lapsista meille aikuisille, kuinka meidän tulisi ottaa oppia heistä. Marjan tauluista välittyy lohdullisuus, sekä se, että meitä ihmisiä kannetaan. Marja uskoo, että meillä jokaisella on oma suojelusenkeli ja lisää, että vaikka meillä on suruja, on meillä valoakin!

Kuva ja teksti: Erja Vaarala

 

 
     Tulosta sivu tulosta sivu
Suurenna tekstiä Oletustekstikoko Pienennä tekstiä