Uutiset

Uutislistaukseen

Tervetuloa kansalaistapaamiseen Rukajärvikeskukselle

Rukajärvikeskuksella järjestetään tulevana perjantaina kansalaistapaaminen, jossa muistellaan talvisodan päättymistä yhdessä piispa Jari Jolkkosen kanssa. Perjantaina 13.3. talvisodan päättymisestä on päivälleen 75 vuotta. 

Perjantai-iltana klo 18.30 alkaen Iisalmen Seurahuoneella, Rukajärvikeskuksella, järjestetään Iisalmen seurakunnan ja Ylä-Savon seurakuntayhtymän piispantarkastukseen liittyvä kansalaistapaaminen. Tilaisuus on järjestetty yhteistyössä Rukajärvikeskuksen kanssa, jonka avaamisesta on kulunut tasan vuosi. Samalla muistamme, että talvisodan päättymisestä on samana päivänä tasan 75 vuotta. Ohjelma alkaa kahvitilaisuudella, jonka jälkeen on Rukajärvikeskuksen esittely. Mukana on näin myös talousneuvos Jouko Pennasen esitys ”Iisalmelaiset Rukajärven taisteluissa 1941–1944”. Illan aikana kuullaan myös lauluesityksiä. Lisäksi ohjelmassa on myös piispa Jari Jolkkosen kyselytunti, jossa yleisöllä on mahdollisuus esittää piispalle kysymyksiä. Illan päätteeksi on vielä rukoushetki, jonka pitää kappalainen Kristiina Turkki.

Lisätietoja,

Iisalmen seurakunta, vs. kirkkoherra Martti Sallinen, 044 7335 246, martti.sallinen@evl.fi

2015-03-11 15:07:01.0