Uutiset

Uutislistaukseen

Hautojen hoitopäivänä hoidetaan kukkien lisäksi myös surua

Iisalmen seurakunnassa ja muissakin Ylä-Savon seurakuntayhtymän seurakunnissa on järjestetty hautojen hoitopäiviä perinteisesti. Iisalmessa päivä järjestetään tänä vuonna torstaina 11.6. Hautojen ja kukkien lisäksi päivän aikana hoidetaan myös surutyötä hiljentymällä läheisten ja omaisten haudoille. 

Keväinen hautojen hoitopäivä alkaa hartaushetkellä. Hautojenhoitopäivänä seurakunnalta on mahdollisuus lainata puutarhatyökaluja. 

Talvikynttilälyhdyt kannattaa viedä haudoilta kotiin kesän ajaksi. Talven aikana lyhdyt ovat useasti kaatuneet ja monet kaipaavat myös kunnostusta. Kesän ajaksi talvilyhdyt kannattaa siis huoltaa kotona ja tuoda taas syksyllä valaisemaan hautoja. Kesän aikana haudoilla olevat lyhdyt estävät myös ruohonleikkuuta. Hautausmaiden työntekijät antavat lisäksi mielellään neuvoja hautausmaiden jätteiden lajittelussa. Kaikkien hautausmaiden jätelaatikoissa on selkeät merkinnät lajittelulle.

Iisalmen seurakunnassa hautojen hoitopäivänä hartaushetket järjestetään klo 9.00 alkaen Kustaa Aadolfin kirkon Vanhassa kappelissa ja klo 10.00 alkaen Kangaslammin kappelissa. Molemmissa paikoissa lähetyskahvio tarjoaa kahvia ja leivonnaisia. Vanhan kappelin lähetyskahviossa on myynnissä myös vohveleita ja makkaraa. Tuotto menee Kenian Matongon orpokodin hyväksi lähetysjärjestön kautta.

Lapinlahden hautausmaalla ja Pielaveden hautausmaalla hautojen hoitopäivää vietetään keskiviikkona 10.6. ja päivä alkaa hartaudella klo 9.00.

Sonkajärven hautausmaalla ja Varpaisjärven hautausmaalla hautojen hoitopäivä on torstai 11.6. ja hartaus on klo 9.00.

Lisätietoja hautaustoimen päällikkö Eine Parviainen, 040 528 3140, eine.parviainen@evl.fi
 

2015-06-08 11:05:24.0