Uutiset

Uutislistaukseen

Vuoden 2016 talousarvioehdotus ylijäämäinen

Tiistaina 27.10.2015 kokoontunut yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi seurakuntayhtymän talousarvion vuodelle 2016 ja toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille 2016–2018 esitetyssä muodossa. Lopullisesti budjetista päättää yhteinen kirkkovaltuusto. Talousarvioehdotus on 54 449 euroa ylijäämäinen.

 

Ylä-Savon seurakuntayhtymän vuoden 2016 talousarvion tuloslaskelma osoittaa 54 449 euron ylijäämää. Tässä vaiheessa suunnitelmavuosille arvioidut luvut eivät ole sitovia, mutta on selvää, että kirkollisveron korotuksesta huolimatta taloustilanne tulee jatkossa edelleen olemaan haastava ja kaikki mahdolliset säästötoimenpiteet on hyödynnettävä. Toiminta- ja taloussuunnitelmaesityksessä olevat luvut suunnitelmavuodelle 2017 osoittaa alijäämää noin 62.000 ja vuodelle 2018 ylijäämää noin 38.000 euroa. 

Toiminta- ja taloussuunnitelmaesityksen investointiosan nettomeno on ensi vuonna yhteensä 280 000 euroa. Kohteina vuoden 2016 investointiohjelmassa ovat Iisalmessa Pyhän Ristin kirkon urkujen sähköjärjestelmän uusiminen kustannusarvioltaan 30 000 euroa, Kustaa Aadolfin kirkon vesikaton maalaus 70 000 euroa ja Metsäpirtin päärakennuksen rakenteiden korjaus 30 000 euroa. Sonkajärvellä Hirsikankaan leirikeskuksen vanhan osan lämmön talteenoton rakentaminen vie 30 000 euroa ja Lapinlahdella hautausmaan huoltorakennuksen rakentaminen 120 000 euroa.

Kesäkäytössä oleva Marjoniemi ei sovellu yhteiskäyttöön

Tiistai-illan kokouksessaan yhteinen kirkkoneuvosto päätti, että Pielaveden Marjoniemen ja Metsäpirtin leirikeskuksia lähdetään myymään lehti-ilmoituksilla. Periaatepäätös Marjoniemen ja Metsäpirtin leirikeskusten myymisestä tehtiin jo aikaisemmin. Varpaisjärven leirikeskus asetettiin myyntiin jo vuonna 2013 ja se on edelleen myymättä. 

Seurakuntayhtymä huoltaa, kehittää ja kunnostaa sen kiinteistöjä seurakuntien toimintaa varten. Tarpeettomien kiinteistöjen ylläpito ja huolto ei ole tarkoituksenmukaista. Leirikeskusten osalta on tehty kartoitus, jonka mukaan toiminta (esim. rippileirit ja nuorten leirit) on mahdollista ja järkevää keskittää kolmeen leirikeskukseen. Seurakuntayhtymässä on tällä hetkellä viisi leirikeskusta eli kiinteistöjä on liikaa tarjottavaan toimintaan verrattuna.

Marjoniemen leirikeskus on käytössä vain kesäkuukausina eli noin neljänä kuukautena vuodessa. Leirikeskus käsittää kolme erillistä rakennusta, joista keittiö- ja ruokailutilassa ei ole lämmitystä. Talvisin peruslämpö on päällä majoitusosassa, mutta käyttötarvetta ei ole.Tällä hetkellä ylläpidettäviä ja kunnostettavia leirikeskuksia ovat Sukevan Hirsikangas, Iisaari Iisalmessasekä Lapinlahden Väärnin leirikeskus. 

Tiistaina 27.10.2015 kokoontuneen yhteisen kirkkoneuvoston pöytäkirja on tarkastettu ja se löytyy täältä.

Lisätietoja, 

Ylä-Savon seurakuntayhtymä, talouspäällikkö Marko Ropponen, 044 7335 230, marko.ropponen@evl.fi

Wed Oct 28 10:02:00 EET 2015