Uutiset

Uutislistaukseen

Kauneimmat joululaulut kajahtaa jälleen

Taas alkaa olla se aika vuodesta, kun kirkoissa soi kauneimmat joululaulut. Tänä vuonna laulu soi rauhan puolesta. Iisalmessa ensimmäiset sävelet soivat tulevana sunnuntaina 29. marraskuuta klo 14.00 alkaen Ylä-Savon kotiseutumuseolla.


Kauneimmat joululaulut kuuluvat suomalaiseen jouluun ja ne ovat Suomen suosituin laulutapahtuma. Jo 43 vuoden ajan tapahtuma on levittänyt joulumieltä ja tehnyt hyvää kehitysmaissa. Joka vuosi yli miljoona suomalaista osallistuu yhteislaulutilaisuuksiin ja laulaa hyvän asian puolesta.

Tänä vuonna laulu soi rauhan puolesta. Jokaisella meistä on oikeus elämään ilman pelkoa, väkivaltaa ja turvattomuutta. Samalla kun laulat joulua sydämeesi, voit kolehtiin osallistumalla muistaa perheitä, jotka elävät sodassa tai konfliktissa. Lahjallasi Suomen Lähetysseura rakentaa rauhaa kouluttamalla, huolehtimalla heikommista ja suojelemalla ihmisoikeuksia. Sillä ilman koulutusta, toimeentuloa tai ruokaa, ei ole mahdollisuutta pysyvään rauhaan.

Kirkossa saa käyttää kännykkää
Jos kirkossa järjestettävään joululaulutilaisuuteen ei tule otettua mukaan sopivan kokoista kolehtirahaa, ei huolta, kolehdin voi maksaa myös tekstiviestillä. Ohjeet viiden tai kymmenen euron arvoiseen lahjoitukseen löytyvät lauluvihkon takakannesta. Kännykän käyttäminen kirkossa on sopivaa, ainakin tässä tilanteessa – kunhan kännykkä on äänettömällä.

Iisalmen seurakunnan ensimmäiset kauneimmat joululaulut lauletaan su 29.11. klo 14.00 alkaen Ylä-Savon kotiseutumuseolla (Virrankatu 4). Ylä-Savon seurakuntayhtymän seurakuntien kaikki kauneimmat joululaulutilaisuudet löytyvät kootusti sivulta www.ylasavonseurakunnat.fi/joulu.

Lähde: www.kauneimmatjoululaulut.fi

2015-11-23 08:00:00.0