Uutiset

Uutislistaukseen

Lentopalloturnaus ja mykyrokkaa hyvän asian puolesta

Helmikuun alussa starttaavan Yhteisvastuukeräyksen tapahtumia järjestetään seurakunnissamme koko vuoden ajan. Varoja kerätään mm. lentopalloturnauksella, mykyrokalla, myyjäisillä ja lipaskeräyksillä. 

Kuva: Kirkon kuvapankki/Katja Tahla


Tänä vuonna Suomessa yhteisvastuuvaroin tuetaan nuorten elämänhallintataitojen kehittymistä ja osallisuutta partiotoiminnan avulla. Ugandassa tuetaan nuorten ammattikoulutusta ja toimeentuloa.

Yhteisvastuun avausjumalanpalvelus järjestetään 7. helmikuuta Kuopion tuomiokirkossa klo 10 alkaen ja sitä voi seurata myös televisiosta YLE TV 1 kanavalta suorana lähetyksenä. Keräyksen esimiehenä toimii tänä vuonna Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen ja suojelijana tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Lipaskeräyksen lisäksi paljon muita tapahtumia  

Varpaisjärvellä Yhteisvastuu alkaa kirkossa 7.2. klo 10 messulla, jonka jälkeen kirkkoväelle tarjotaan kahvit ja järjestetään keräyksen aloitustilaisuus seurakuntasalissa. Su 20.3. klo 10 alkaen on perhemessu, jonka jälkeen lounas ja kinkerit seurakuntasalissa. Lounaasta voi antaa vapaaehtoisen maksun Yhteisvastuun hyväksi.

Lapinlahden startti keräykselle on kirkossa 7.2. klo 10 alkavassa messussa, jonka jälkeen tarjotaan kirkkokahvit. Maaliskuun 14. järjestettävissä myyjäisissä on myynnissä hernekeittoa klo 11 alkaen ja tuotto menee keräykselle.

Sonkajärvellä Yhteisvastuuta tuetaan jo 10. kerran 2.4. liikuntahallissa järjestettävällä lentopalloturnauksella. Sonkajärvellä ja Pielavedellä on myös keräyksen aloitusjumalanpalvelus 7.2. klo 10 alkaen. Sonkajärvellä on messun jälkeen lounas, jonka vapaaehtoinen maksu menee Yhteisvastuulle. Pielavedellä on samana päivänä myös klo 14 alkaen 4H-yhdistyksen järjestämä Kakkomäen mäenlaskutapahtuma, jonka arpajaisten ja lettujen tuotto menee Yhteisvastuulle.

Iisalmessa keräys aloitetaan ystävänpäivänä 14.2. klo 10 partiomessussa Pyhän Ristin kirkossa. Messun jälkeen on mehutarjoilu kirkon pihassa. Piispa Jari Jolkkonen saarnaa ja partiolaiset toimivat eri palvelutehtävissä. Tilaisuuden jälkeen seurakuntatalolla on info yhteisvastuukerääjille.

Joka kevät Yhteisvastuun noin 40 000 vapaaehtoista arkienkeliä lähtevät liikenteeseen keräyslistojen ja -lippaiden kanssa. Keräykseen osallistuvat kaikki Suomen ev. lut. seurakunnat.

Lisätietoja,

Iisalmen seurakunta, keräysvastaava Virpi Jukarainen, 044 7335 283
Lapinlahden seurakunta, keräysvastaava Heli Hämälänen 040 751 1070
Pielaveden seurakunta, keräysvastaava, Minna Sahlberg, 040 743 2037
Sonkajärven seurakunta keräysvastaava Pauliina Ruotsalainen, 044 720 6071
Varpaisjärven seurakunta, keräysvastaava Katja Saarela, 040 8272 940

www.yhteisvastuu.fi
www.facebook.com/yhteisvastuu

2016-02-02 10:04:44.0