Uutiset

Uutislistaukseen

Pääsiäisen kertomus lapsille

Iisalmen seurakunnan lapsityö tarjoaa uudenlaisen tavan kokea ja kuulla pääsiäisen tapahtumat. Perheille tarjotaan mahdollisuus tilata lastenohjaaja kotiin kertomaan lapsille pääsiäisen tapahtumista lapselle sopivalla tavalla. Kertomus toteutetaan nyt toisen kerran.


Pääsiäisen tapahtumat evankelis-luterilaisessa kirkossa ovat varsin monijuonteiset. Usealle aikuisellekin nuo tuhansia vuosia sitten eletyt tapahtumat voivat olla hieman vaikea hahmottaa. Ne ajoittuvat useille päiville ja sisältävät monia käänteitä. Joku vanhempi saattaakin miettiä, että miten näistä kertoisi lapselle mahdollisimman selkeästi? Iisalmen seurakunnan lapsityö halusi vastata juuri tähän haasteeseen ja kertomus toteutetaan nyt jo toisen kerran. Ensimmäisen kerran kertomus vietiin koteihin vuonna 2013.

Tutussa ja turvallisessa ympäristössä

 Perheille tarjotaan mahdollisuus tilata seurakunnan lastenohjaaja kotiin kertomaan pääsiäisen tapahtumista. Vierailut toteutetaan hiljaisella viikolla ti 22.3. ja to 24.3.16 klo 9–16 välisenä aikana. Kesto on noin 30 minuuttia, ja se toteutetaan perheen arjen keskellä lapsen keskittymiskyvyn mukaan. Vierailun voi tilata kotiin viikkorytmiin sopivana ajankohtana, ja siitä jää perheeseen myös pieni muisto.

”Iisalmen seurakunnan lapsityö on tehnyt vierailuja lapsiperheisiin jo pitkään mm. vauvaperheiden tervehdyskäyntien, satupäivävierailuiden ja kotipyhäkoulujen merkeissä. Niinpä muutama vuosi sitten keksimme tämän idean, koska koimme luonnollisena tarjota perheille mahdollisuutta kokea kirkkovuoden suurimman juhlan, pääsiäisen tapahtumat kotona. Lapselle tuttu ja turvallinen ympäristö omien tärkeiden aikuisten lähellä on mitä parhain paikka kuulla pääsiäisen erilaisia tunteita herättävä kertomus ”, kertoo johtava lapsityönohjaaja Anu Naakka Iisalmen seurakunnasta.

Tilaa kertomus sinulle sopivana ajankohtana ke 16.3.16. mennessä numerosta 044 7335 225 tai s-postitse anu.naakka@evl.fi.

Lisätietoja, Iisalmen seurakunta, Anu Naakka 044 7335 225, anu.naakka@evl.fi

Wed Mar 02 07:00:00 EET 2016