Uutiset

Uutislistaukseen

Kun elämä satuttaa, mistä apu?

Iisalmen seurakunnassa 24.-26. lokakuuta 2014 järjestettävän sielunhoidollisen viikonlopputapahtuman  teemana on ”Kun elämä satuttaa”. Päivillä etsitään vastauksia kysymykseen, voiko rikkinäinen eheytyä.

Päivien luennoitsijana ovat diakoni, psykiatrinen sairaanhoitaja Pentti Heinilä vaimonsa Pirkon kanssa. Myös heille rikkinäisyyden taakka on tuttua.

Monilla Raamatun henkilöillä oli ongelmia, varsin raskaitakin kokemuksia, surua, ahdistusta, masennusta, pettymyksiä, samanlaisia mitä me tämän ajan ihmiset joudumme kokemaan. Elämän kipeisiin kysymyksiin löytyy vastauksia ja apua Raamatusta.

Oman rikkinäisyytensä käsittelemiseen on mahdollista saada työkaluja myös kristittyjen sielunhoidon asiantuntijoiden kirjoittamista kirjoista, joita on julkaistu runsaasti. Luentojen lomassa esitellään hyvää, luotettavaa kirjallisuutta, joista moni on saanut avaimia oman elämänsä kipujen käsittelemiseen. Sielunhoitopäivillä  on hyvä mahdollisuus työstää  oman elämän ongelmia.

— Elämän ensivuodet ovat ratkaisevan tärkeitä. Jo kolmevuotias on saanut 70 prosenttia elämänsä eväistä, sillä itsetunto rakentuu varhain. Tietty rikkinäisyys on taakkanamme jo perisynnin seurauksena, Heinilä pohtii.

Keski-iän kriisi - uhka vai mahdollisuus?
Elämän rikkinäisyyttä moni alkaa työstää keski-ikäisenä, turhaan ei puhuta keski-iän kriisistä. Täydellistä tasapainoa ei löydy, rikkinäisyys pitää hyväksyä ja opetella elämään rosojen kanssa.

— Onnellisen ja tasapainoisen elämän voi löytää aikuisenakin, mikäli kipeät kokemukset ovat vieneet elämältä mielekkyyden ja tarkoituksen. Jumalan armohoidossa voivat sielun haavat parantua, Heinilä rohkaisee. Päivillä etsitään avaimia elämän eheyttämiseen.

— Tulevaan voi suuntautua, kun on sinut menneisyyden kanssa. On paljon asioita, joita voi ottaa käsittelyyn. Elämä maistuu paremmalta, kun kohtaa elämän kivut. Kun matkaa menneisyyteen, voi sen jälkeen suuntautua tulevaisuuteen.

— Elämänkaaren keskivaiheilla näkee parhaiten sekä eteenpäin että taaksepäin. Emme elä loputtomasti, mutta sen ajan minkä saamme elää, voimme elää täysillä.

Heinilän mielestä täysillä kykenee elämään, kun on työstänyt kuoleman ajatuksen ja saa elää armosta.

Päivien ohjelma:
Sielunhoitopäivät Lippuniemen seurakuntakodilla, Kiviahonk. 18, Iisalmi ja Kustaa Aadoflin kirkko, Kirkkotie 20, Iisalmi.

Perjantaina klo 18 seurakunnan tervehdyksen esittää pastori Martti Sallinen ja tilaisuus jatkuu Hoitavan Sanan iltana, jossa myös esirukouspalvelu.
Launtaina viivymme Sielunhoidon kysymyksissä klo 10 alkaen klo 17 saakka. Luentojen välissä pidetään ruoka ja kahvitauko.

Sunnuntaina 26.10 klo 10 Messussa Kustaa Aadolfin kirkossa saarnaa Pentti Heinilä. Kirkkokahvin yhteydessä lähetyshetkessä Pentti ja Pirkko Heinilä kertovat kokemuksistaan rautaesiripun takana tapahtuneesta salaisesta Raamattujen piilokuljetustyöstä, jossa kohdattiin monia vaaroja. Henkeäsalpaavan jännittävillä avustusmatkoilla Raamattuja ja diakonista avustusta vietiin vainotuille seurakunnille. Tarvittiin monenlaista kekseliäisyyttä ja rohkeuttakin viedä apu urkkijoiden huomaamatta kristittyjen käteen.

Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita Sielunhoidon viikonlopputapahtumaan, jonka järjestää Iisalmen seurakunta yhdessä Pohjois-Savon Kansanlähetyksen kanssa.

Wed Dec 31 14:11:01 EET 2014