Uutiset

Uutislistaukseen

Iisalmen seurakunta mukana Mielenterveysviikon tapahtumissa

Valtakunnallisen Mielenterveysviikon aloittaa Iisalmessa Louhentuvalla 16. marraskuuta kello 17 alkava kynttilätapahtuma itsemurhan tehneiden muistolle. Koko Suomessa muistokynttilät sytytetään samaan aikaan kello 18.
Valtakunnallista Mielenterveysviikkoa vietetään 17.–23.11.2014. Tänä vuonna teemana on ”yhdessä enemmän”. Mielenterveyden keskusliiton organisoiman teemaviikon tavoitteena on nostaa esiin ajankohtaisia mielenterveyteen liittyviä teemoja, tuoda esille epäkohtia ja vaikuttaa asenteisiin. Mielenterveysviikkoa on vietetty vuodesta 1974 alkaen.

Louhentuvan tapahtuman lisäksi elämästään kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa kertoo Kristian Meurman Iisalmen Kulttuurikeskuksella maanantaina, 17. päivä marraskuuta kello 13 ja saman päivän iltana kello 18 Luma-keskuksella. Molemmat tilaisuudet ovat maksuttomia.

Mielenterveysviikon tapahtumat Iisalmessa toteuttavat yhteistyössä Iisalmen seurakunta, Iisalmen Mielenterveystuki ry, Omaiset mielenterveystyön tukena Itä-Suomi ry, Perheentalo ja Päiväkeskus Pysäkki ry.

 

Lisätietoja: Iisalmen seurakunta, diakonissa Merja Leinonen, 044 7335 222, merja.leinonen@evl.fi

 

(julkaistu 12.11.2014)

2014-12-31 14:20:46.0